15. marraskuuta 2018

Tee itse suloinen joulukalenteri

Joulukuu lähestyy taas pikkuhiljaa ja niin salakavalasti. Omassa lapsuudessani joulukalenteri oli tärkeä osa joulun odotusta. Haluan ehdottomasti siirtää joulukalenteri-perinteen myös omille lapsilleni.

90-luvulla joulukalenteri olivat pääasiassa joko kuva-tai suklaakalentereja, mutta nykyään kaupat ja netti ovat pullollaan toinen toistaan kivempia joulukalentereja. Askartelusta tykkäävä ihminen kun olen, ajattelin tänä vuonna näpertää juuri sellaisen joulukalenterin kuin haluan, ja noh, tottakai myös sellaisen, joka sopii sisustukseen. En vain pysty katselemaan kuukautta mitään joulunpunaisia pussukoita seinällä roikkumassa.




Hain inspiraatiota valkoisten paperipussien tekoon 2xilon Jennin blogista. Pussit oli tosi helppo askarrella itse ja tein omani ihan perus tulostuspaperista. Päivämäärät tein leimasimella.

Itse kalenterin pussukat kiinnitin rautakehikkoon puisilla pyykkipojilla.




Viime vuonna joulukalenterin idea meni vielä vajaa kaksivuotiaalta vähän ohi, mutta luulen, että tänä vuonna se kiinnostaa jo paljon enemmän. Varmasti ihan malttamattomuuteen saakka. Hankin joulukalenterin "yllätyksiksi" kaikkia pieniä, halpoja juttuja, joista tiedän, että meidän Pikkuherra pitää. Hän on kova automies, joten suurin osa liittyy jotenkin autoihin.

Joulukalenterin pussukoista löytyy mm.

- pikkuautoja
- autotarroja
- pieniä liikennemerkkejä autoleikkeihin
- pipareita
- hedelmäpatukoita
- rusinoita
- joulusatu
- kirje tontulta
- Pipsa Possu ja Jyri Possu figuurit
- Cars minipalapelejä
- "pääsylippu" HopLopiin
- "pääsylippu" mummin ja ukin luo kyläreissulle eli joulun viettoon :)
- minikokoisia muovailuvahapurkkeja






Yritin laittaa kaikkea puuhaa sellaisille päiville, jolloin päiväkodista on vapaa päivä, niin saamme yhdessä jotain kivaa tekemistä, kuten muovailua muovailuvahoilla tai palapelin tekoa. Ja ajan kulumaan kotona paremmin ;)




Tällaisen joulukalenterin voi toteuttaa lapsille ihan ilman materiaakin. Sen "luukkuihin" voi kirjoittaa vaikka joka päivä jatkuvan tarinan. Tai sitten kalenterin voi toteuttaa esimerkiksi teen ystävälle täyttämällä pussukoita erimakuisilla teepusseilla. Tai voihan tästä tehdä vaikka itselle ihan perinteisen suklaakalenterinkin ja täyttää luukut omalla lempisuklaalla :)

Vielä on monta viikkoa aikaa joulukuun alkuun, joten joulukalenterin ehtii hyvin askarrella itse. Ja jos ei itse viitsi näpertää paperipusseja, niitä saa ostettua valmiina askarteluliikkeistä. Ja moni kauppa myy myös valmiita joulukalenteripaperipussukkapakkauksia (ohoh, mikä sanahirviö :D ), joissa on numerotkin mukana tarra-arkilla, ei tarvitse kuin täyttää pussit ja laittaa kotona ne esille sopivaan paikkaan :)


Terkuin,
Doris

8. marraskuuta 2018

Rintapumppu on yksi parhaista hankinnoista helpottamaan vauva-arkea

*Kaupallinen yhteistyö Lansinoh


Täysimetystä on takana nyt kolmisen kuukautta, kohdallani kauemmin kuin koskaan aiemmin! On ollut ihanaa huomata, että pystyn tähän, sillä ensimmäisen lapseni kohdalla imetys oli epämiellyttävää, tuskallista ja rintaraivaritäyteistä. Kahden viikon jälkeen keittiön kaapit täyttyivät korvikepurkeista.

En tiennyt tämän uudenkaan raskauden kohdalla, haluanko imettää vauvaa enempää kuin muutaman viikon, sillä edelliselläkään kerralla imetys ei onnistunut, kuten olin toivonut. Suhtauduin kuitenkin imetykseen avoimesti. Jos se onnistuu helposti, aion jatkaa sitä niin kauan kuin mahdollista ja en luo imetykseen ennen lapsen syntymää minkäänlaista ennakko-odotusta. Onnistuu jos onnistuu, jos ei, niin kyllä vauva kasvaa korvikkeellakin. Toivoin kuitenkin onnistuvani imetyksessä, sillä on helpompaa, kun vauvan ruoka kulkee mukana tisseissä ilman ylimääräisten korvikepurkkien ja tuttipullojen raahaamista. Tuttipullojen pesu, korvikkeen lämmittäminen öisin ja korvikkeeseen menevä raha eivät enää houkutelleet.




Vauva oppi imun heti synnyttyään. Hän on ollut alusta asti hyvä syömään ja jaksaa kärsivällisesti odottaa ruokaa ilman raivokohtauksia. Olen imettänyt vauvantahtisesti eli antanut hänen syödä aina kun hän tahtoo. Välillä hän on syönyt tunnin välein, välillä ruokailuihin on tullut taukoa useampi tunti. Nyt muutaman kuukauden jälkeen olen alkanut välillä tuntea pienoista ahdistusta siitä, että joku roikkuu kiinni koko ajan ja on vaatimassa jotain. Alan kaivata omaa aikaa, edes jumppatunnin verran ilman, että vauva kulkee mukana. Meidän vauva tankkaa aina ilta-aikaan paljon ja viihtyy syömässä usemman tunnin putkeen ilman juurikaan taukoja, ja tottakai kaikki ryhmäliikuntatunnit, joissa haluaisin käydä, ovat iltaisin. Se tarkoittaa siis sitä, että niille tunneille ei ole menemistä ennen täysimetyksen lopettamista, ellen saa apua hänen iltasyöttämiseensä.





Rintapumppu antaa vapaa-aikaa äidille


Tähän asti minulla on ollut käytössä yli 10 vuotta vanha käsikäyttöinen rintapumppu, jolla pumppasin jonkin verran myös esikoisen aikaan, mutta nyt olen käyttänyt sitä vain pari kertaa, sillä olen kokenut sen käytön niin hankalaksi. Sain testiin sähkökäyttöisen Lansinoh 2 in 1 -rintapumpun ja hallelujah! Tuo älykäs laite on kivuton, siinä on useita eri pumppaustehoja, erikseen stimulointivaihe, joka saa maidon virtaamaan ja sillä voi pumpata jopa molemmat rinnat yhtä aikaa!

Epäröin sähkökäyttöisen pumpun olevan hankala käyttää, hankala kuljettaa mukana ja hankala puhdistaa. Olin tässä kyllä niin väärässä! Puhdistus on helppoa ja pumppu on hygieeninen, sillä siinä ei ole letkuosaa, johon maitoa menisi, joten letkustoa ei tarvitse puhdistaa. Sähköinen pumppuyksikkö ja pumpun osat ovat pieniä ja kevyitä, joten ne on helppo ottaa mukaan vaikka ihan hoitolaukkuun. Jos maitoa tarvitsee pumpata pakastimeen, 2 in 1 -rintapumpulla voi pumpata maitoa myös suoraan Lansinohin maidonsäilytyspusseihin ja laittaa ne sellaisenaan pakastimeen ilman, että tarvitsee turhaan liata pulloa siinä välissä. Kätevää, eikö?

Teen yleensä niin, että vauva syö toisesta rinnasta samalla kun pumppaan toisesta. Saan sähkökäyttöisellä pumpulla pumpattua maitoa kerralla enemmän kuin käsikäyttöisellä ja se on myös paljon nopeampaa. Itse ei tarvitse tehdä muuta kuin laittaa pistoke seinään, painaa virtanappia ja pitää rintasuppiloa paikoillaan pumppauksen ajan. Verkkovirran lisäksi pumppu toimii myös paristoilla, joten jos täytyy pumppauksen aikana vaikka imuroida, niin se onnistuu kun laittaa pumppausyksikön hupparin taskuun, toisen käden imurin varteen ja toisen tissille pitämään rintasuppiloa. Tehokasta, eikö :D Tämä oli aivan ääripääesimerkki, enkä ole oikeasti tehnyt näin, mutta teoriassa tämä olisi mahdollista :)





Vauvalle kelpaa kaikki


Lansinohin 2 in 1 -rintapumppu on sen verran pieni ja kevyt, että se kulkee kätevästi mukana myös reissussa. Minulla pumppu on ollut mukana perheen yhteisellä laivareissulla sekä junamatkalla halki Suomen. Laivalla pumppasin vauvalle hytissä hätävarapullon ennen kuin lähdimme buffettiin ja sen jälkeen saavuimme maihin. Kesken oman ruokailun tai laivasta poistumisruuhkan keskellä en missään mielikuvissani halunnut imettää vauvaa, vaan pullo olisi sitten valmiina, jos oikein hätä tulisi. Ja pitihän meidän päästä vielä satamasta autolla kotiinkin, niin hätätilassa vauva voi syödä pullosta auton liikkuessa ilman, että koko perheen tarvitsee pysähtyä puoleksi tunniksi odottamaan, että olen imettänyt vauvan.

Meillä on siinä mielessä onnekas tilanne, että vauva suostuu syömään tuttipulloa ja tissiä, molemmista ruoka hänelle maistuu samalla tavalla. Oman maidon pumppaaminen ja pullosta syöttäminen tuovat vauva-arkeen kivaa vapautta ja se mahdollistaa monta asiaa. Tiedän, että näin ei kaikilla ole. Jotkut vauvat ovat todella tarkkoja siitä, että suostuvat syömään vain tissiä.




Täytyy kyllä tämän rintapumpun lisäksi avoimesti kehua myös Lansinohin Natural Wave -tuttipulloja. Tuttiosa muistuttaa muotonsa ja tuntumansa perusteella todella paljon oikeaa rintaa. Tämän vuoksi siirtymä pullon ja imetyksen välillä on joustavampaa, eikä meidän vauva ole ainakaan alkanut hylkiä imetystä siitä huolimatta, vaikka pulloa on välillä käytettykin. Natural Wave -tuttipulloissa on myös ilmaventiili, joka vähentää ilman joutumista vatsaan. Tuttipullo ja sen osat ovat BPS- ja BPA vapaita, ja tuttipulloja saa myös lasisena. Näitä tuttipulloja on käytössä useissa synnytyssairaaloissa ja vastasyntyneiden teho-osastoilla, jota en yhtään ihmettele! Olisinpa tutustunut näihin pulloihin jo esikoisen aikaan, jolloin hän söi monta kuukautta pelkästä pullosta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)


* Lansinohin 2 in 1 -rintapumppu ja Natural Wave -tuttipullot saatu blogiyhteistyönä. Voit tutustua Lansinohin vauva-arkea helpottaviin tuotteisiin lisää heidän nettisivuillaan osoitteessa https://www.lansinoh.fi/



Terkuin,
Doris

26. lokakuuta 2018

DIY Tyylikäs hapsuheijastin

Taas on se aika vuodesta, kun on todella pimeää ja ilman heijastinta liikkuvat ihmiset säikyttelevät autolijoita näkymättömyydellään. Heijastimen ei tarvitse olla ruma tai tylsä. Heijastinteipistä -ja kankaasta saa askarreltua itse tyylikkäitä heijastimia ja vain mielikuvitus on heijastimen mallia miettiessä.

Tänä vuonna koruissa yhtenä trendinä on ollut kaikenlaiset hapsut. Päätin toteuttaa hapsu-heijastimen heijastinteipistä. Heijastin on helppo ja nopea askarrella, ja siitä saa kivan lahjan vaikka päiväkodintädeille tai ystävälle joululahjaksi.





Tarvitset:

Heijastinteippiä
Nahkanauhaa (tai jotain muuta vahvaa nauhaa) 20cm pätkä
Sakset
Liimaa
Helmiä




Leikkaa heijastinteipistä n.18 cm mittainen pala. Leikkaa myös toinen pieni pala (n. 1cmx3cm). Poista isommasta palasta heijastinteippiä paperi liimapinnalta ja taita pala kaksinkerroin liimapuolet vastakkain. Näin saat suorakaiteen muotoisen palan, jonka molemmilla puolilla on heijastinpinta.





Leikkaa suorakaiteeseen saksilla ohuita hapsuja siten, että taitosreuna jää yläreunaan. Älä leikkaa hapsuja "loppuun asti" vaan jätä yläreunaan n. 1cm varaa (kts.alempi kuva)






Tee nauhan toiseen päähän solmu. Laita hapsutetun suorakaiteen yläreunaan liimaa ja nauha keskelle, solmu alaspäin, hapsuihin päin (kts. ylempi kuva)

Lähde kierittämään toisesta reunasta tiukkaa rullaa nauhaa päin ja "rullaa" myös nauhan yli. Pidä tekemääsi hapsurullaa tiukasti sormiesi välissä. Ota nyt toinen, pienempi heijastinnauhan pala, jonka alussa leikkasit, irroita siitä liimapinnan suojapaperi ja kiedo pala tiukasti hapsurullan yläreunan ympärille (kts. alempi kuva)




Jos hapsujen sisällä olevan narun solmun hännät jäivät ruman pitkiksi, siisti niitä saksilla. Voit myös varovasti vetää solmua hieman "ylöspäin", että solmu menee vähän enemmän piiloon "heijastinhapsurullan" sisään. Pujota narun toiseen päähän helmiä koristeeksi.




Nyt heijastin on valmis ja voit kiinnittää sen solmien takin vetoketjuun, laukun reunaan tai ihan mihin ikinä keksitkään. Pääasia, että laitat sen johonkin ja näyt pimeässä :)


Terkuin,
Doris


18. lokakuuta 2018

Miltä tuntuu olla ainoa lapsi?

Seison taas leikkipaikan reunalla ja mietin, kuka muista lapsista näyttää kivoimmalta. Ketä lähestyisin ja kysyisin nimeä? Tilanne ahdistaa, mutten halua olla yksinkään. Olisi kiva saada leikkiseuraa. Kuka olisi yhtä yksin kuin minä?

Minulla ei ole sisaruksia, ei edes niitä "puolikkaita". Toisaalta en ole koskaan kaivannut sisarusta, sillä en tiedä miltä sisarussuhde tuntuu, mutta toisaalta se olisi tuonut elämääni paljon helpotusta, ainakin lapsuusaikana. Vihasin yllämainittuja tilanteita, kun olimme vanhempieni kanssa jossain lomamatkalla, kylpyläreissulla tai jossain, jossa oli paljon lapsia ja tehtiin lasten juttuja. Joskus minulla oli mukana joku oma kaveri, mutta silloin kuin ei ollut, jouduin hankkimaan leikkiseurani itse tai valitsemaan yksinolon.

Inhosin mennä kylään sellaisten kavereiden luokse, joilla oli suunnilleen samanikäisiä sisaruksia. Sisarukset leikkivät usein keskenään ja minä koin itseni ulkopuoliseksi. Tai sisarus tuli sotkemaan minun ja kaverini leikit, ja se oli kaverilleni ihan ok. Minusta se ei ollut, sillä en ollut tottunut sellaiseen. Sisarusten suhde oli niin vahva, etten kuulunut mahtuvani joukkoon. Leikin mieluumin yksin, kun koin vain leikkiseurastani pahaa oloa. Huvipuistovierailut olivat kaikkein kamalimpia. Olen kiitollinen siitä, että vanhempani reissasivat kanssani paljon ja usein lomat vietettiin reissaten, mutta se, ettei minulla ollut sisarusta, kenen kanssa jakaa ilo niistä reissuista, on jäänyt elävästi mieleeni. Huvipuistoissa sain mennä laitteesta toiseen yksin, sillä vanhempani eivät olleet huvipuistoihmisiä, eivät edes minun vuokseni. Muistan vieläkin miltä tuntui istua yksin huvipuistolaitteen vaunussa, joka oli tarkoitettu kahdelle, ja laitteen vispatessa minä heiluin vaunussa laidasta toiseen lonkkiin sattuen niiden paiskautuessa vaunun reunoihin.




Koen myös, että ainoana lapsena olen joutunut tutustumaan aikuisten maailmaan ehkä "liian" varhain. Se, että ainoa omanikäinen juttuseura oli perhepäivähoidossa tai koulussa, mutta kotona ei ollut ketään, kenen kanssa jakaa lasten juttuja, pakotti kasvamaan henkisesti ehkä hieman muita nopeammin. Usein meillä keskusteltiin paljon aikuisten asioita, tottakai, koska perheessä oli enemmän aikuisia kuin lapsia, ja minä tietysti luonnollisesti kuuntelin niitä kun en voinut paetakaan sisaruksen kanssa leikkeihin ja sulkea aikuisten jutuilta korviani. Pienenä minua luultiin usein vanhemmaksi kuin todellisuudessa olin. Myös lähes kaikki ystäväni ovat minua vanhempia, puhumattakaan menneistä poikaystävistä ja nykyisestä miehestäni. Olen aina tullut paremmin juttuun itseäni vanhempien kanssa ja luulen, että se on juurikin peruja siitä, että olen tottunut aikuisten kanssa kommunikointiin pienestä saakka.

Ainoana lapsena olemisessa on tietysti myös hyviäkin puolia. Olen pienestä pitäen oppinut huolehtimaan itsestäni ja olemaan itsenäinen, riippumaton kenestäkään. Viihdyn myös hyvin itseni kanssa ja ehkä siksi kaipaan niin paljon omaa aikaa ja hiljaisuutta, sillä olen tottunut niihin. Ainoana lapsena saa myös vanhempien jakamattoman huomion eikä mitään tarvitse jakaa muiden kanssa. Eikä sinua vertailla kehenkään muuhun.

Molemmilla vanhemmillani on paljon sisaruksia ja he ovat joutuneet jakamaan lapsuudessaan kaiken, ja ehkä köyhässä sotien jälkeisessä Suomessa myös hieman kärsineeet siitä, että vähistäänkin piti luopua. He halusivat vain yhden lapsen, joka saisi sellaisen lapsuuden, mistä he olivat itse salaa lapsena haaveilleet. En silti missään määrin koe olleeni "lellipentu", joiksi minun lapsuudessani monilapsisten perheiden lapset haukkuivat ainuita lapsia. En todellakaan saanut kaikkia leluja, joita halusin, ja monet käyttötavarat ostettiin kirpparilta eikä kalleinta merkkiä urheiluliikkeestä. En myöskään ollut mikään rusettipäinen kympin oppilas. Olin vain lapsi, jolla oli pieni perhe ja joka asui koulukavereiden ihmetykseksi omakotitalovoittoisella asuinalueella pienessä paritalokodissa.

Omat haaveeni vanhemmuudesta olivat taas toisenlaiset kuin omilla vanhemmillani. Tiesin jo nuorena, että jos saan joskus lapsia, haluan niitä enemmän kuin yhden. En yksinkertaisesti halunnut, että lapseni "joutuisi" olemaan ainut lapsi. En halunut, että lapseni joutuisi kokemaan samaa kuin minä, vaan saisi kokea sisaruuden ja sen luoman turvan ja yhteenkuuluvuuden. Muistan elävästi kuinka eräs ystäväni totesi minulle jo melkein aikuisiässä että  " Säälin sinua niin paljon kun et saa koskaan tietää miltä tuntuu, kun on sisarus. Se on jotain niin ainutlaatuista, jota ei voi selittää!" Tuo lause sattui sydämeeni niin paljon ja melkein kyynel vierähtää vieläkin, kun ajattelen tuota lausetta. Se loukkasi minua todella paljon. Moneen asiaan omassa elämässään voi itse vaikuttaa, mutta sisarusten lukumäärään ei. Sen päättää joku muu.

Eikä sisarussuhde automaattisesti tarkoita sitä, että sisarukset ovat ylimpiä ystäviä. Omassa ystäväpiirissäni on montakin ihmistä, jotka eivät ole juurikaan tekemisissä omien sisarustensa kanssa. Minua tämä tietysti aina ihmetyttää, sillä minulle ei annettu mahdollisuutta sisarussuhteeseen ja toiset melkein toivovat, että pääsisivät niistä eroon. Mutta kaikinpuolin olen tyytyväinen elämääni näin, enkä kaipaa nyt aikuisena sisaruksia. Minulla on paljon hyviä ystäviä, jotka ainakin lähes korvaavat sisarukset, näin uskon. Vaikken siltikään oikeasti tiedä mistä puhun, kun vertaan ystäviä sisaruksiin. Mutta siitä olen onnellinen, että oma perheeni kasvoi vielä yhdellä lapsella ja surullinen vajavaisuuden tunne on poissa. Että isoveli sai pikkusiskonsa ja nyt meillä istuu ruokapöydässä neljä henkilöä <3


Terkuin,
Doris

9. lokakuuta 2018

Lihaton lokakuu: ruokaisa kasvissosekeitto

Me päätettiin tänä vuonna viettää ensimmäistä kertaa lihatonta lokakuuta ihan koko perheen voimin. Tai oikeastaan meidän lihaton lokakuu on vähän "semi"lihaton, sillä kalaa aiomme syödä. En pysty olemaan ilman sushia enää yhtään kuukautta raskauksien jälkeen ja taaperolle on oltava pakastimessa hätäkalapuikot.

Ajattelimme asian niin, että kotona tehdään pelkkää kasvisruokaa ja tässä on meille tilaisuus innostua taas kasvispainotteisten ruokien kokkailusta. Jossain vaiheessa meillä tehtiin todella paljon pelkkää kasvisruokaa, sitten se jotenkin unohtui ja nyt haluamme löytää tiemme siihen pisteeseen takaisin. Ja vaikka lihaton lokakuumme onkin vain "semi"lihaton kalan kuuluessa jossain määrin ruokavalioon, on kasvisruoan lisääminen ja lihan käytön vähentäminen joka tapauksessa mielestäni aina hyvä vaihtoehto.




Ruokaisa kasvissosekeitto


5 perunaa
1 bataatti
4 tomaattia
4 porkkanaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 prk kikherneitä
1dl punaisia linssejä
1 kasvisfondipala
2 dl kaurakermaa
vettä 
suolaa


Kuori ja pilko perunat, porkkanat, bataatti ja sipulit. Huuhtele linssit siivilässä. Laita kasvikset pilkottuina kiehumaan, lisää kattilaan vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Lisää kattilaan linssit, kikherneet, pilkotut tomaatit sekä fondi. Keitä kasvikset kypsiksi. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää lopuksi kaurakerma ja suolaa oman maun mukaan. Tarjoile esimerkiksi raejuuston kanssa.


Terkuin
Doris

3. lokakuuta 2018

Rotinat pelastavat tuoreet vanhemmat — vie lahjaksi ruokaa!

Rotinat ovat karjalainen perinne. Ne tarkoittavat ruokalahjaa, jonka vieraat tuovat mukanaan, kun he menevät vauvaperheeseen ihastelemaan ensi kertaa uutta perheenjäsentä. Tämä etenkin Itä-Suomessa käytössä oleva perinne on elänyt hiljaiseloa jo pidemmän aikaa, ja se tuntuu olevan katoamassa kokonaan, valitettavasti. Olisi upeaa, jos rotinat saataisiin nostettua takaisin henkiin tässä kiireen ja materian täyteisessä maailmassa.





Perinteen mukaan väsyneelle äidille eheyttävää ravintoa


Muistan esikoisen saatuani, kuinka väsynyt olin. Ystävät ja sukulaiset halusivat tulla moikkaamaan vauvaa, mutta samalla nämä vierailut saattoivat aiheuttaa pientä ahdistusta tuoreissa vanhemmissa. Minussa ainakin aiheuttivat. Koin, että minun täytyy olla niin kuin ennenkin, leipoa pöytä täyteen vieraita varten ja kestitä heidät. Eräänä päivänä vauvan katsojia tuli kahdessa erässä ja en vain yksinkertaisesti enää jaksanut. Sanoin miehelleni, että keitä kahvia jos haluavat, kaivoin keksipaketin kaapista ja iskin sen pöytään. Kattamattomaan pöytään, jota meillä ei tapahdu koskaan, jos meille tulee vieraita. Silloin en vain jaksanut. Hädintuskin pystyin itse olemaan istuma-asennossa, joten olin vielä vähemmän leipomiskuntoinen. Kyllä se kieltämättä vähän hävetti, mutta totesin asian olevan minulle siinä hetkessä yhdentekevää. Jos voimavarat ovat loppu, ne ovat silloin loppu.

Näin itäsuomalaisena vieraiden kestitseminen on tärkeää ja olen kotoa oppinut sen, että pöytä on oltava katettuna ja kahvi keitettynä vieraita varten jo ennen kuin he saapuvat. Yhden kaveriperheen tapaamisen jopa peruin esikoisen synnyttyä johonkin muuhun syyhyn vedoten, vaikka todellinen syy oli se, etten yksinkertaisesti jaksanut emännöidä. Sääli, että niinkin iloinen asia kuin uuden perheenjäsenen juhlistaminen voi pahimmillaan tuottaa vain ahdistusta :)

Rotinaperinteen mukaan vieraat tuovat vauvaperheeseen mukanaan ruokaa, itse tehtyä tai ostettua. Ruokaa tuodaan joko sillä ajatuksella, että voidaan syödä ne yhdessä kahvitellen tai herkut jätetään tuoreille vanhemmille tulevien päivien varalle, vauvakuplan ja väsymyksen keskelle. Valvotut yöt, imetysmaratonit ja kaaos oman pään sisällä kaiken uuden omaksumisesta voivat laittaa tuoreet vanhemmat koville, ja siinä ei jaksa enää välttämättä ajatella edes ruoanlaittoa.





Materiaa vai makaronilaatikkoa?


Rotinat olivat tosiaan, ainakin Itä-Suomessa, vahvasti voimissaan oleva perinne vielä muutama vuosikymmen sitten. Nykyäänkin sitä näkee siellä päin Suomea vielä jonkin verran. Äitini suorastaan ihmetteli esikoisen saatuani, miksei kukaan vauvaa katsomaan tulleista tuonut mukanaan suoraan uunista tullutta makaronilaatikkoa. Täällä Länsi-Suomessa tällainen perinne ruokalahjoista ei ole oikeastaan lainkaan enää voimissaan yksittäisiä tapauksia lukuunottamatta. Mielestäni olisi mahtavaa, jos rotinaperinne nostaisi taas päätään ja sitä alettaisiin suosia ympäri Suomen yhä enemmän. Se olisi myös ekologinen tapa muistaa vauvaperhettä :) Mitä mieltä sinä olet?

Oman väsyttävän, viikkoja kestäneen kahvikesti-kokemukseni jälkeen, päätin, että jos ikinä menemme katsomaan hiljattain vastasyntynyttä ja uudessa, väsyttävässä elämäntilanteessa olevia vanhempia, mukaan pakataan aina lahjakassillinen jotain syötävää ja juotavaa. Suklaata, karkkia, kuohuviiniä, alkoholitonta kuohujuomaa, pullaa, leipää, keksejä, ruislastuja, juustoja, milloin mitäkin. Näin myös jostain somesta, että jotkut olivat vieneet vauvaperheelle rotinalahjaksi lahjakortit lähipizzeriaan, kuinka nerokasta! Väsyneille vanhemmille yhden päivän vapaus ruoanlaitosta! Ruokalahjan viemisen lisäksi olen ilmoittanut etukäteen vauvaperheeseen mennessäni, että meitä varten ei sitten tarvitse järjestää kahveja tai leipoa mitään. Se on sitten vauvaperheen itsensä päätettävissä, että kahvitellaanko ja he ainakin tietävät, että me emme sitä odota. Se on meille ihan fine.



Tervetuloa mukaan seuraamaan meidän elämää enemmän Instagramissa @unelmalandia


Terkuin,
Doris


19. syyskuuta 2018

Tavoitteena lääkkeettömästi käynnistynyt synnytys, kuinkas kävikään?

Usein jutellessani äitien kanssa, ketkä ovat kokeneet lääkkeillä käynnistetyn synnytyksen, suurin osa heistä toivoo, että seuraava synnytys hoituisi ilman lääkkeellistä käynnistystä. Ja tätä samaa toivoin myös minä. Viimekertaiset kokemukseni lääkkeillä käynnistetystä synnytyksestä eivät todellakaan olleet mitenkään hyvät, ja vaikka en ollut koskaan kokenutkaan ns. spontaanisti alkavaa synnytystä, uskoin sen silti olevan kaikin puolin parempi ja miellyttävämpi kokemus. Totta kai nämä ovat asioita, jotka jokainen synnyttäjä kokee omalla tavallaan, mutta olisi hieman pettymys, jos kroppani ei osaisi käynnistää maailman luonnollisinta tapahtumaa itse. Ensimmäisellä kerralla se jäi mysteeriksi, olisiko synnytys käynnistynyt luonnollisesti, jos oltaisiin odotettu, eikä käynnistetty synnytystä hätiköidysti pieleen menneen vauvan suuren koko arvion vuoksi.




Akupunktiohierontaa ja rentoutusmusiikkia


Luin tämän odotuksen aikana paljon hypnosynnytyksestä, hengittämisestä, rentoutumisesta, kuuntelin rentoutusmusiikkia, etsin rentouttavia mielikuvia, otin selvää erilaisista kivunlievitysmenetelmistä sekä katsoin luentoja luonnollisesta synnytyksestä Youtubesta. Kävin myös synnytyksen stimulaatio -hoidossa Kätilön koti nimisessä turkulaisessa yrityksessä, jossa ihana kätilö Anna Paul tarjoaa kaikenlaisia hoitoja, luentoja, synnytysvalmennusta jne. raskauteen ja synnytykseen liittyen. Oma hoitoni oli parin tunnin setti rentoutusta, hemmottelua, raskaushierontaa sekä akupunktiopisteiden painelua. Niillä valmisteltiin kehoa luonnollisen synnytyksen käynnistymiseen. Hoidon aikana tuli muutamia kipeämpiä supistuksia, mutta itse synnytystä se ei saanut käyntiin. Vauva ei ollut vielä valmis syntymään. Jos olisin mennyt kyseiseen hoitoon lasketun ajan tienoilla, olisi hetki synnytyksen käynnistymiselle voinut olla otollisempi tällä hoidolla. Tai sitten ei. Kukaan ei voi ennustaa milloin synnytys käynnistyy ja millä keinolla. Se tapahtuu silloin, kun äidin keho ja vauva ovat siihen valmiit. Joillakin akupunktiopisteiden stimulointi käynnistää synnytyksen, toisilla ei. Mutta missään nimessä hoidosta ei ole mitään haittaa, päin vastoin: siitä saa voimaa ja oksitosiinin aiheuttama hyvä olo jatkuu monta päivää.


Ei tippaa tai pilleriä, kiitos!


Se tunne, kun keho ei ole yhtään valmis synnytykseen, puhumattakaan mielestä, on kamala. Kamalamman siitä tekee se, että synnytys yritetään saada käyntiin lääkkeillä. Joo, lääkkeet, joilla synnytystä yleensä käynnistellään, ovat pitkälti samoja aineita, joita synnytystapahtumassa muutenkin erittyy, mutta silloin kun se tehdään väkisin, vastoin luontoa, se sekoittaa kropan ja pään. Tiedän, että joskus synnytystä on pakko avustaa käyntiin tai etenemään lääkkeillä, jos on hätä tai tarve vaatii, mutta se, että se tehdään liian heppoisin perustein, jännittää minua. Viime kertainen kokemukseni oli kuin olisin ollut koekaniina jossain tutkimuslaitoksessa. Minua siirreltiin paikasta toiseen, koko ajan joku halusi katsoa kohdunsuun tilanteen edistymistä ja minä odotin, mitä tuntemuksia lääkkeet saavat aikaan. Ja ensikertalaisena en edes tiennyt miltä supistusten täytyisi tuntua, joten oli vähän vaikea vastata koko ajan vaihtuvien kätilöiden kysymyksiin " Noh, tapahtuuko lääkkeestä mitään, miltä nyt tuntuu?"

Synnytyksen etenemiseksi olisi hyvä, jos pystyisi olemaan rentona, ja että äidin keho erittäisi itse oksitosiinia, joka edistäisi synnytystä ja auttaisi vauvan ulos helpommin. Mutta jos tilanne pelottaa, siitä tulee kauhunsekainen, äiti yrittää kontrolloida tilannetta liikaa ja ahdistuu, ja silloin taas pahimmassa tapauksessa erittyy äidin kehoon adrenaliinia, joka taas estää synnytystä edistävän oksitosiinin toiminnan. Minulle kävi juuri näin. Tuijotin koko ajan kelloa ja supistusmittaria. Jokainen lähenevä supistus laittoi kehon panikoimaan ja pohdin koko ajan, milloin synnytys loppuu. Meneekö siihen tunteja vai vuorokausia? Ja tottakai myös pelkäsin, tulenko pian puskemaan ulos minulle arvioidun 4,5-5 kg jättivauvan, entä jos se ei mahdukaan ulos? Minulle arvioitu jättivauva painoi lopulta 3850g. 

Kehoni ja mieleni taistelivat hämmentävää, yhtäkkisesti käynnistettyä synnytystapahtumaa vastaan ja synnytystä edistävää oksitosiinia pumpattiin samaan aikaan suoneen. Jotenkin ristiriitaista. Ehkä, jos olisin tiennyt miten synnytystapahtuma toimii ja mitkä muut asiat siihen vaikuttavat positiivisesti kuin synnytysvalmennuksessa toitotettu ainainen hengittäminen, olisi lääkkeillä käynnistetty synnytys voinut ollakin parempi kokemus. Tai jos minulle olisi annettu edes päivä aikaa valmistautua käynnistykseen ja nukkua yön yli kotona. Sillä tämä olisi ollut mahdollista, koska kenelläkään ei ollut mitään hätää eikä synnytystä ollut loppujen lopuksi mitään kiirettä käynnistää. Ja lopulta, vauvan synnyttyä pettymys oli suuri, sillä lääkkeellinen käynnistys oltiin tehty pieleen menneen kokoarvion vuoksi aivan turhaan ja liian aikaisilla viikoilla.




Toinenkin synnytys käynnistettiin


Tämä toinenkin synnytys käynnistettiin raskausviikon 39 tullessa täyteen. Tällä kertaa käynnistysaika oli varattu etukäteen ja olin henkisesti valmistautunut siihen. Olimme varautuneet siihen, että synnytys voi lähteä käyntiin itsellään, mutta jos ei, niin sitä ehkä autettaisiin vähän sairaalan toimesta. Minun ei ollut pakko suostua käynnistykseen, mutta ajattelin, että olen käyttänyt nyt kaikki keinot siihen, että synnytys käynnistyy luonnollisesti. Lääkäri teki viikkoa aiemmin vähän "rajumman" sisätutkimuksen siinä toivossa, että se saisi synnytyksen käynnistymään, Tyksissä kokeiltiin myös akupunktioneuloja, kotona kokeilin niin rehkimistä, rentoutumista kuin akupunktiopisteiden hierontaakin. Mutta yhtä supistustentäyteistä yötä lukuunottamatta mitään muuta ei tapahtunut, joten tiesin, että käynnistys olisi kuitenkin lähiviikkoina edessä. Miksi? Siksi, koska olin kokenut varhaisen lapsiveden menon jo viikolla 35, ja ennen on toimittu niin, että tällaisessa tapauksessa käynnistely on aloitettu jo raskausviikon 37 tienoilla. Olin siis saanut jo pari viikkoa lisäaikaa, sillä minulla ja vauvalla oli kaikki hyvin. Mutta mitä pidemmälle käynnistystä odoteltaisiin, sitä suuremmaksi riskit kaikkeen kasvaisivat. Ja niitä riskejä en halunnut ottaa.

Käynnistyspäivänä tilanne oli jo sen verran kypsä, että kohdunkaulaa oli vain vähän jäljellä, se oli pehmeä ja olin pari senttiä auki. Lapsivettä oli jäljellä läikkiä eli ei enää kovinkaan paljon. Toiveeni lääkkeettömästä käynnistyksestä otettiin huomioon hyvin, tällä kertaa Tyksissä oli sitä paitsi aivan ihana ja helläkätinen synnytyslääkäri ja kätilöt <3 

Käynnistys tietenkin jännitti, mutta tässä kohtaa ei auttanut enää perääntyä, joutuisin joka tapauksessa synnyttämään tämän lapsen tavalla tai toisella. Kyseinen tapahtuma ei missään määrin kuulu muutenkaan lempipuuhiini, joten mitä nopeammin se olisi ohi, sen parempi :D Synnytystä aloitettiin käynnistellä ballongilla, eli vesi-ilmapallon näköisellä härvelillä, joka laitetaan kohdun suulle lapsen päätä vasten. Sen tarkoitus on muistuttaa vauvan päätä, joka painaa sisältä päin ja antaa keholle vinkkejä, että nyt olisi kohta aika synnyttää. Lääkkeetön vaihtoehto siis. Ballonkia oli tarkoitus pitää 8 tuntia, mutta jos se tulisi pois aiemmin itsestään, sitten katsottaisiin, onko se kypsyttänyt tilannetta ja mitä sen jälkeen tehdään. 

Kuuden tunnin kohdalla ballonki tuli ulos ja olin n. 4 centtiä auki. Ballongin laitto ei tuntunut juuri miltään, eikä myöskään sen poistulo. Ja sen ollessa sisälläni tuli vain kaksi napakampaan supistusta, muuten pystyimme mieheni kanssa nukkumaan jopa rennosti päiväunet sairaalan sängyssä :) Täällä siis erittäin positiivinen kokemus ballongista, vaikka sitä aluksi vähän jännitinkin, mille se mahtaisi tuntua.

Illalla kuuden aikaan lääkäri päätti, että lähdetään saliin ja puhkaistaan kalvot. Hän epäili, että lasta ei kannata odottaa sen vuorokauden puolella maailmaan, voisi olla, että jouduttaisiin parin tunnin päästä jatkamaan oksitosiinilla. Tämän kuullessani ajattelin, että en halua sitä, ei lääkkeitä, ja toivoin, että vauva ja kehoni tietäsivät nyt viimein mitä tehdä.


Syöksyen maailmaan


Noniin, kalvojen puhkaisun jälkeen lähes heti alkoi supistustykitys. Kokeilin aluksi Tens-laitetta kivun lievitykseen ja se auttoikin alkuun hyvin. Kun kivut kovenivat, haki mieheni lämpimän kaurapussin minun haukkoessa henkeä sängyn laidalla. Yritin keskittyä hengittämiseen, hymistä synnytyslaulua ja ajatella kaikenlaisia positiivisia mielikuvia. Yritin pysyä seisaallaan, sillä painovoima edistää vauvan laskeutumista, mutta hetken päästä kivut yltyivät niin koviksi, että jalat eivät enää kantaneet. Tämä oli minulle ihan uutta ensisynnytykseen verrattuna, sillä siinä pystyin olemaan jalkeilla ponnistusvaiheeseen saakka. Olisin varmaan voinut olla ponnistaessakin, sillä epiduraali vei kaiken ponnistustarpeen, joten ponnistelu oli tuskaista väkisin vääntämistä parin tunnin ajan. Toisin kävi nyt toisella kertaa. Odotin hetkeä, että pystyn kivuiltani sanomaan jotain. Ehdin huutaa ilokaasumaskin läpi, että tarvitsen nyt jotain puudutetta, vaikka samalla aavistin, että nyt ollaan kohta siinä tilanteessa, että vauva vain syntyy. Pyysin epiduraalin sijaan kohdunkaulapuudutetta, ja samalla kun lääkäri sitä laittoi, kipu vain yltyi. Lääkäri sanoi, että puudute tehoaa parin supistuksen jälkeen. No niiden parin supistuksen jälkeen vauva olikin jo syntynyt.

Tuntui uskomattomalta ja itkukin siinä tuli. En voinut uskoa, että synnytys olisi jo ohi ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaakaan. Kaikki kävi todella nopeasti ja rytinällä. Aivan eri tavalla kuin ensimmäisessä synnytyksessäni. Kipu lakkasi samoin tein kun vauva oli syntynyt. En olisi koskaan uskonut, että pystyn synnyttämään lähes lainkaan ilman puudutusta, koska eihän puudutus ehtinyt vaikuttaa eikä lääkäri saanut sitä edes toiselle puolelle laitettua. Olen tyytyväinen, etten ehtinyt saada epiduraalia. Se olisi varmasti pysäyttänyt tai pitkittänyt synnytykseni tarpeettomasti. Nyt kaikki kävi niin nopeasti. Ponnistusvaihe oli 2 minuuttia, jossa en mielestäni edes tehnyt mitään, tyttö vain tuli maailmaan väkisin.




Otan mieluumin tämän eheyttävän, lääkkeettömästi käynnistyneen synnytyskokemuksen kuin edelliskerran hitaan ja uuvuttavan kahden tunnin ponnistusvaiheen. Ja edelleen olen niin kiitollinen empaattiselle synnytyslääkärille, joka kuunteli toiveitani, kuten kätilötkin <3

Takana siis kaksi aivan erilaista synnytystä. Toinen superlääkitty käynnistyksestä koko synnytystapahtuman loppuun asti sekä useiden viikkojen kipulääkitys synnytyksen jälkeen ja toinen lääkkeetön, luonnollisempi, tikitön ja minun mieleni eheyttänyt kokemus <3 


Millaisia synnytystarinoita teillä on? Ovatko useat synnytykset olleet täysin erilaisia? Onko lääkkeellisissä ja lääkkeettömästi käynnistyneissä synnytyksissä ollut eroja?

Terkuin,
Doris