19. syyskuuta 2018

Tavoitteena lääkkeettömästi käynnistynyt synnytys, kuinkas kävikään?

Usein jutellessani äitien kanssa, ketkä ovat kokeneet lääkkeillä käynnistetyn synnytyksen, suurin osa heistä toivoo, että seuraava synnytys hoituisi ilman lääkkeellistä käynnistystä. Ja tätä samaa toivoin myös minä. Viimekertaiset kokemukseni lääkkeillä käynnistetystä synnytyksestä eivät todellakaan olleet mitenkään hyvät, ja vaikka en ollut koskaan kokenutkaan ns. spontaanisti alkavaa synnytystä, uskoin sen silti olevan kaikin puolin parempi ja miellyttävämpi kokemus. Totta kai nämä ovat asioita, jotka jokainen synnyttäjä kokee omalla tavallaan, mutta olisi hieman pettymys, jos kroppani ei osaisi käynnistää maailman luonnollisinta tapahtumaa itse. Ensimmäisellä kerralla se jäi mysteeriksi, olisiko synnytys käynnistynyt luonnollisesti, jos oltaisiin odotettu, eikä käynnistetty synnytystä hätiköidysti pieleen menneen vauvan suuren koko arvion vuoksi.




Akupunktiohierontaa ja rentoutusmusiikkia


Luin tämän odotuksen aikana paljon hypnosynnytyksestä, hengittämisestä, rentoutumisesta, kuuntelin rentoutusmusiikkia, etsin rentouttavia mielikuvia, otin selvää erilaisista kivunlievitysmenetelmistä sekä katsoin luentoja luonnollisesta synnytyksestä Youtubesta. Kävin myös synnytyksen stimulaatio -hoidossa Kätilön koti nimisessä turkulaisessa yrityksessä, jossa ihana kätilö Anna Paul tarjoaa kaikenlaisia hoitoja, luentoja, synnytysvalmennusta jne. raskauteen ja synnytykseen liittyen. Oma hoitoni oli parin tunnin setti rentoutusta, hemmottelua, raskaushierontaa sekä akupunktiopisteiden painelua. Niillä valmisteltiin kehoa luonnollisen synnytyksen käynnistymiseen. Hoidon aikana tuli muutamia kipeämpiä supistuksia, mutta itse synnytystä se ei saanut käyntiin. Vauva ei ollut vielä valmis syntymään. Jos olisin mennyt kyseiseen hoitoon lasketun ajan tienoilla, olisi hetki synnytyksen käynnistymiselle voinut olla otollisempi tällä hoidolla. Tai sitten ei. Kukaan ei voi ennustaa milloin synnytys käynnistyy ja millä keinolla. Se tapahtuu silloin, kun äidin keho ja vauva ovat siihen valmiit. Joillakin akupunktiopisteiden stimulointi käynnistää synnytyksen, toisilla ei. Mutta missään nimessä hoidosta ei ole mitään haittaa, päin vastoin: siitä saa voimaa ja oksitosiinin aiheuttama hyvä olo jatkuu monta päivää.


Ei tippaa tai pilleriä, kiitos!


Se tunne, kun keho ei ole yhtään valmis synnytykseen, puhumattakaan mielestä, on kamala. Kamalamman siitä tekee se, että synnytys yritetään saada käyntiin lääkkeillä. Joo, lääkkeet, joilla synnytystä yleensä käynnistellään, ovat pitkälti samoja aineita, joita synnytystapahtumassa muutenkin erittyy, mutta silloin kun se tehdään väkisin, vastoin luontoa, se sekoittaa kropan ja pään. Tiedän, että joskus synnytystä on pakko avustaa käyntiin tai etenemään lääkkeillä, jos on hätä tai tarve vaatii, mutta se, että se tehdään liian heppoisin perustein, jännittää minua. Viime kertainen kokemukseni oli kuin olisin ollut koekaniina jossain tutkimuslaitoksessa. Minua siirreltiin paikasta toiseen, koko ajan joku halusi katsoa kohdunsuun tilanteen edistymistä ja minä odotin, mitä tuntemuksia lääkkeet saavat aikaan. Ja ensikertalaisena en edes tiennyt miltä supistusten täytyisi tuntua, joten oli vähän vaikea vastata koko ajan vaihtuvien kätilöiden kysymyksiin " Noh, tapahtuuko lääkkeestä mitään, miltä nyt tuntuu?"

Synnytyksen etenemiseksi olisi hyvä, jos pystyisi olemaan rentona, ja että äidin keho erittäisi itse oksitosiinia, joka edistäisi synnytystä ja auttaisi vauvan ulos helpommin. Mutta jos tilanne pelottaa, siitä tulee kauhunsekainen, äiti yrittää kontrolloida tilannetta liikaa ja ahdistuu, ja silloin taas pahimmassa tapauksessa erittyy äidin kehoon adrenaliinia, joka taas estää synnytystä edistävän oksitosiinin toiminnan. Minulle kävi juuri näin. Tuijotin koko ajan kelloa ja supistusmittaria. Jokainen lähenevä supistus laittoi kehon panikoimaan ja pohdin koko ajan, milloin synnytys loppuu. Meneekö siihen tunteja vai vuorokausia? Ja tottakai myös pelkäsin, tulenko pian puskemaan ulos minulle arvioidun 4,5-5 kg jättivauvan, entä jos se ei mahdukaan ulos? Minulle arvioitu jättivauva painoi lopulta 3850g. 

Kehoni ja mieleni taistelivat hämmentävää, yhtäkkisesti käynnistettyä synnytystapahtumaa vastaan ja synnytystä edistävää oksitosiinia pumpattiin samaan aikaan suoneen. Jotenkin ristiriitaista. Ehkä, jos olisin tiennyt miten synnytystapahtuma toimii ja mitkä muut asiat siihen vaikuttavat positiivisesti kuin synnytysvalmennuksessa toitotettu ainainen hengittäminen, olisi lääkkeillä käynnistetty synnytys voinut ollakin parempi kokemus. Tai jos minulle olisi annettu edes päivä aikaa valmistautua käynnistykseen ja nukkua yön yli kotona. Sillä tämä olisi ollut mahdollista, koska kenelläkään ei ollut mitään hätää eikä synnytystä ollut loppujen lopuksi mitään kiirettä käynnistää. Ja lopulta, vauvan synnyttyä pettymys oli suuri, sillä lääkkeellinen käynnistys oltiin tehty pieleen menneen kokoarvion vuoksi aivan turhaan ja liian aikaisilla viikoilla.




Toinenkin synnytys käynnistettiin


Tämä toinenkin synnytys käynnistettiin raskausviikon 39 tullessa täyteen. Tällä kertaa käynnistysaika oli varattu etukäteen ja olin henkisesti valmistautunut siihen. Olimme varautuneet siihen, että synnytys voi lähteä käyntiin itsellään, mutta jos ei, niin sitä ehkä autettaisiin vähän sairaalan toimesta. Minun ei ollut pakko suostua käynnistykseen, mutta ajattelin, että olen käyttänyt nyt kaikki keinot siihen, että synnytys käynnistyy luonnollisesti. Lääkäri teki viikkoa aiemmin vähän "rajumman" sisätutkimuksen siinä toivossa, että se saisi synnytyksen käynnistymään, Tyksissä kokeiltiin myös akupunktioneuloja, kotona kokeilin niin rehkimistä, rentoutumista kuin akupunktiopisteiden hierontaakin. Mutta yhtä supistustentäyteistä yötä lukuunottamatta mitään muuta ei tapahtunut, joten tiesin, että käynnistys olisi kuitenkin lähiviikkoina edessä. Miksi? Siksi, koska olin kokenut varhaisen lapsiveden menon jo viikolla 35, ja ennen on toimittu niin, että tällaisessa tapauksessa käynnistely on aloitettu jo raskausviikon 37 tienoilla. Olin siis saanut jo pari viikkoa lisäaikaa, sillä minulla ja vauvalla oli kaikki hyvin. Mutta mitä pidemmälle käynnistystä odoteltaisiin, sitä suuremmaksi riskit kaikkeen kasvaisivat. Ja niitä riskejä en halunnut ottaa.

Käynnistyspäivänä tilanne oli jo sen verran kypsä, että kohdunkaulaa oli vain vähän jäljellä, se oli pehmeä ja olin pari senttiä auki. Lapsivettä oli jäljellä läikkiä eli ei enää kovinkaan paljon. Toiveeni lääkkeettömästä käynnistyksestä otettiin huomioon hyvin, tällä kertaa Tyksissä oli sitä paitsi aivan ihana ja helläkätinen synnytyslääkäri ja kätilöt <3 

Käynnistys tietenkin jännitti, mutta tässä kohtaa ei auttanut enää perääntyä, joutuisin joka tapauksessa synnyttämään tämän lapsen tavalla tai toisella. Kyseinen tapahtuma ei missään määrin kuulu muutenkaan lempipuuhiini, joten mitä nopeammin se olisi ohi, sen parempi :D Synnytystä aloitettiin käynnistellä ballongilla, eli vesi-ilmapallon näköisellä härvelillä, joka laitetaan kohdun suulle lapsen päätä vasten. Sen tarkoitus on muistuttaa vauvan päätä, joka painaa sisältä päin ja antaa keholle vinkkejä, että nyt olisi kohta aika synnyttää. Lääkkeetön vaihtoehto siis. Ballonkia oli tarkoitus pitää 8 tuntia, mutta jos se tulisi pois aiemmin itsestään, sitten katsottaisiin, onko se kypsyttänyt tilannetta ja mitä sen jälkeen tehdään. 

Kuuden tunnin kohdalla ballonki tuli ulos ja olin n. 4 centtiä auki. Ballongin laitto ei tuntunut juuri miltään, eikä myöskään sen poistulo. Ja sen ollessa sisälläni tuli vain kaksi napakampaan supistusta, muuten pystyimme mieheni kanssa nukkumaan jopa rennosti päiväunet sairaalan sängyssä :) Täällä siis erittäin positiivinen kokemus ballongista, vaikka sitä aluksi vähän jännitinkin, mille se mahtaisi tuntua.

Illalla kuuden aikaan lääkäri päätti, että lähdetään saliin ja puhkaistaan kalvot. Hän epäili, että lasta ei kannata odottaa sen vuorokauden puolella maailmaan, voisi olla, että jouduttaisiin parin tunnin päästä jatkamaan oksitosiinilla. Tämän kuullessani ajattelin, että en halua sitä, ei lääkkeitä, ja toivoin, että vauva ja kehoni tietäsivät nyt viimein mitä tehdä.


Syöksyen maailmaan


Noniin, kalvojen puhkaisun jälkeen lähes heti alkoi supistustykitys. Kokeilin aluksi Tens-laitetta kivun lievitykseen ja se auttoikin alkuun hyvin. Kun kivut kovenivat, haki mieheni lämpimän kaurapussin minun haukkoessa henkeä sängyn laidalla. Yritin keskittyä hengittämiseen, hymistä synnytyslaulua ja ajatella kaikenlaisia positiivisia mielikuvia. Yritin pysyä seisaallaan, sillä painovoima edistää vauvan laskeutumista, mutta hetken päästä kivut yltyivät niin koviksi, että jalat eivät enää kantaneet. Tämä oli minulle ihan uutta ensisynnytykseen verrattuna, sillä siinä pystyin olemaan jalkeilla ponnistusvaiheeseen saakka. Olisin varmaan voinut olla ponnistaessakin, sillä epiduraali vei kaiken ponnistustarpeen, joten ponnistelu oli tuskaista väkisin vääntämistä parin tunnin ajan. Toisin kävi nyt toisella kertaa. Odotin hetkeä, että pystyn kivuiltani sanomaan jotain. Ehdin huutaa ilokaasumaskin läpi, että tarvitsen nyt jotain puudutetta, vaikka samalla aavistin, että nyt ollaan kohta siinä tilanteessa, että vauva vain syntyy. Pyysin epiduraalin sijaan kohdunkaulapuudutetta, ja samalla kun lääkäri sitä laittoi, kipu vain yltyi. Lääkäri sanoi, että puudute tehoaa parin supistuksen jälkeen. No niiden parin supistuksen jälkeen vauva olikin jo syntynyt.

Tuntui uskomattomalta ja itkukin siinä tuli. En voinut uskoa, että synnytys olisi jo ohi ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaakaan. Kaikki kävi todella nopeasti ja rytinällä. Aivan eri tavalla kuin ensimmäisessä synnytyksessäni. Kipu lakkasi samoin tein kun vauva oli syntynyt. En olisi koskaan uskonut, että pystyn synnyttämään lähes lainkaan ilman puudutusta, koska eihän puudutus ehtinyt vaikuttaa eikä lääkäri saanut sitä edes toiselle puolelle laitettua. Olen tyytyväinen, etten ehtinyt saada epiduraalia. Se olisi varmasti pysäyttänyt tai pitkittänyt synnytykseni tarpeettomasti. Nyt kaikki kävi niin nopeasti. Ponnistusvaihe oli 2 minuuttia, jossa en mielestäni edes tehnyt mitään, tyttö vain tuli maailmaan väkisin.




Otan mieluumin tämän eheyttävän, lääkkeettömästi käynnistyneen synnytyskokemuksen kuin edelliskerran hitaan ja uuvuttavan kahden tunnin ponnistusvaiheen. Ja edelleen olen niin kiitollinen empaattiselle synnytyslääkärille, joka kuunteli toiveitani, kuten kätilötkin <3

Takana siis kaksi aivan erilaista synnytystä. Toinen superlääkitty käynnistyksestä koko synnytystapahtuman loppuun asti sekä useiden viikkojen kipulääkitys synnytyksen jälkeen ja toinen lääkkeetön, luonnollisempi, tikitön ja minun mieleni eheyttänyt kokemus <3 


Millaisia synnytystarinoita teillä on? Ovatko useat synnytykset olleet täysin erilaisia? Onko lääkkeellisissä ja lääkkeettömästi käynnistyneissä synnytyksissä ollut eroja?

Terkuin,
Doris




12. syyskuuta 2018

Illanistujaisten couscous-kylmäsavulohipiirakka

*Tämä postaus on toteutettu kaupallisena yhteistyönä Blå Bandin kanssa

Äänestä reseptiäni (nro8) Kotilieden nettisivuilla ja voita 150 € lahjakortti suosikkiravintolaasi! Linkki äänestykseen löytyy alapuolelta, reseptin jälkeen :)


Vieraita tulossa ja halusin kahvipöytään jonkin suolaisen herkun, joka olisi samalla täyttävää ja maistuvaa. Sain Blå Bandilta haasteen valmistaa uutta Couscous-kasvispataa ja tuunata sen mieleiselläni tavalla. Sain idean ruokaisasta lohipiirakasta, jonka täytteessä maistuisi myös couscous. Couscous piirakan täytteenä voi kuulostaa oudolta ja sen rakenne mietityttää, mutta kokeileppa tätä piirasta niin yllätyt!

Vieraat olivat piiraasta myös haltioissaan. Couscous-Kasvispadan mieto itämainen mausteisuus yhdistettynä kylmäsavuloheen ja raikkaaseen rucolaan saivat aikaan herkullisen lopputuloksen :)




Illanistujaisten couscous-kylmäsavulohipiiras


Pohja
150g leivontamargariinia
1 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kylmää vettä

Täyte:
1 pussi Blå Bandin Couscous-Kasvispata-aineksia (120g)
200g kylmäsavulohisiivuja
2 munaa
2 dl ruokakermaa
175g mozzarella-juustoraastetta
öljyä vuoan voiteluun

Päälle:
Rucolaa

Nypi leivontamargariini ja vehnäjauhot kulhossa. Lisää suola ja kylmä vesi. Laita taikina odottamaan jääkaappiin. Tee täyte. Valmista Blå Bandin Couscous-kasvispata pussin ohjeen mukaan. Anna valmiiksi tulleen padan jäähtyä hetki. Pilko kylmäsavulohisiivut pienemmiksi. Sekoita kulhossa munat, ruokakerma ja puolet juustoraasteesta. Lisää seokseen valmis Couscous-kasvispata.
Voitele 26-28 cm halkaisijaltaan oleva vuoka öljyllä. Painele taikina jauhotetuilla käsillä vuokaan. Pistele haarukalla muutamia reikiä piiraspohjaan, ennen kuin lisäät päälle täytteen.
Kaada täyte piiraspohjan päälle. Lisää pinnalle pilkotut kylmäsavulohisiivut sekä juustoraaste.
Paista piiras 200 asteessa n. 30 minuutin ajan.

Koristele rucolalla.





Äänestä tätä herkullista piirasreseptiäni (resepti nro 8) Kotilieden nettisivuilla osoitteessa https://kotiliesi.fi/yleinen/aanesta-maukkain-resepti-voita-150-e-lahjakortti-suosikkiravintolaasi/ ja VOITA 150 € lahjakortti suosikkiravintolaasi!


4. syyskuuta 2018

Vuokrattava Vaavisänky pelastaa vauva-arjen

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Vaavi Oy:n kanssa ja Vaavisänky saatu heiltä käyttöön näkyvyyttä vastaan.

Lempihetkiäni ovat aamut, kun voin juoda aamukahvin pöydän ääressä rauhassa ja vauva makoilee vieressäni Vaavisängyssä. Näen koko ajan, mitä hän tekee ja samalla omat käteni ovat hetken vapaana tekemään muutakin kuin pitämään vauvaa.

Meillä oli vajaa kolme vuotta sitten esikoisen synnyttyä käytössä Vaavisänky. Tykästyimme sänkyyn silloin niin paljon, että päätimme hankkia sen myös toisen lapsen ensikuukausiksi. Vaavisänky on kotimainen ja ekologinen vaihtoehto vauvan ensisängyksi. Se kulkee pyörillä kätevästi huoneesta toiseen ja vauva voi seurata sängystä päivän touhuja, silloin jos häntä ei ehditä pitää sylissä. Meillä vauva nukkuu Vaavisängyssä myös yöunet. Sängyn saa kätevästi vedettyä yön ajaksi kiinni vanhempien sänkyyn ja nostan vauvan sieltä omaan sänkyyni vain yösyöttöjen ajaksi.





Vaavisänky on myös ihanteellinen arjen apu silloin, jos äiti on synnytyksen jälkeen kovin kipeä, eikä voi vaikka esimerkiksi sektiohaavan vuoksi kantaa vauvaa. Sänky on juuri sopivalla työntelykokeudella. Meillä myös isoveli on innostunut työntämään pikkusiskoa sängyssä ympäri kotia, tätä touhua pitää kyllä kieltämättä vähän vahtia, ettei taapero törmäile vauva kyydissä pitkin seiniä. Vaikka muuten Vaavisänky onkin turvallinen ja tukeva, eikä sen kaatumisriskiä ole.

Yksi Vaavisängyn hyvä puoli on ekologisuuden ja söpön ulkonäön lisäksi myös se, että se ei jää pyörimään nurkkiin kun sitä ei enää tarvita. Vaavisängyn mukana tulee palautuslaatikko, jossa se lähetetään postin kautta takaisin sinne mistä se tulikin :)





Me tilasimme sängyn netistä heti kun vauva oli syntynyt ja sänky saapui meille juuri haluttuna päivämääränä. Vaavisängyn vuokra-aika on neljä kuukautta ja vuokrauksen hinta on 89 € sisältäen uuden patjan, kotiinkuljetuksen, postimaksut sekä sängyn postitse palautuksen vuoka-ajan päätyttyä. Vaavisängyn saa vuokrattua myös pidemmäksi aikaa, mutta ensisijaisesti se on tarkoitettu 0-4kk ikäisille vauvoille.





Vuokrattavaan vauvan ensisänkyyn eli Vaavisänkyyn voit tutustua lisää osoitteessa www.vaavi.fi/. Samasta osoitteesta voit myös tilata Vaavisängyn myös teidän vauva-arjen helpottajaksi <3


Vauvakuplaterkuin,
Doris

21. elokuuta 2018

Vauva on vihdoin täällä!

Meidän pitkään odotettu pikkuinen neiti syntyi vajaa pari viikkoa sitten illan hämärässä. Juuri tuli 39. raskausviikko täyteen ja aika käynnistykseen oli tuolle päivälle varattu. Kirjoittelen käynnistyksestä ja synnytyksestä myöhemmin paremmin, nyt keskitymme hengittimään ilmaa vauvakuplassa ja opettelemme taas hieman uudenlaista arkea <3





Terkuin,
Doris

8. elokuuta 2018

Oreo-muffinssit puolessa tunnissa

Mä olen niin hurahtanut tänä kesänä muffinsseihin. Ne on niin helppoja, nopeita ja herkullisia. Ja niistä saa näyttävät leivonnaiset kahvipöytään jos ne vielä kuorruttaa nätisti, mutta maistuuhan ne ihan sellaisenaankin :)

Vuosia sitten muffinsseistani tuli aina pellille levinneitä lättyjä, joiden koostumuskaan ei ollut lainkaan mehevä. Pellille levinneet lättänät voi ehkäistä käyttämällä muffinssipeltiä, johon laitetaan vielä erilliset korkeat, paperiset muffinssivuoat. Ja kuohkeuden ja mehevyyden muffinsseihin saa siten, ettei vatkaa taikinaa sähkövatkaimella vimmatusti: nopea sekoitus sillä, jos on tarve saada esim. munien rakenne rikki, mutta muuuten kuivat aineet sekä sattumat nuolijalla nostelemalla sekaan.

Tämä resepti on jälleen kerran maidoton, mutta muutettavissa helposti maidolliseksi, jos niin tahtoo. Ja maidottomat Oreo-keksit voi vaihtaa ihan minkä muun keksin muruihin tai vaikka suklaarouheeseen :)




Oreo-muffinssit


4dl vehnäjauhoja
1 dl ruokosokeria
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
0,5 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
3 dl kauramaitoa (tai tavallista)
100 g leivontamargariinia
6 Oreo-keksiä

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Sulata leivontamargariini mikrossa. Sekoita toisessa kulhossa kananmuna, kauramaito ja leivontamargariini nopeasti vatkaimella tasaiseksi. Nostele kuivat aineet nuolijalla sekaan. Lisää lopuksi Oreo-murska nostelemalla.

Laita paperiset muffinssivuoat muffinssipellille ja täytä ne 3/4 taikinaa. Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia riippuen uunin tehosta. Kokeile paistoa välillä hammastikulla, tarttuuko taikina tikkuun, jos ei, niin muffinssit ovat valmiit. Muffinssit voi halutessaaan kuorruttaa vaikka pursottamalla kermavaahdolla


Terkuin,
Doris

2. elokuuta 2018

Kun lapsen päiväkoti ei ehkä olekaan se paras mahdollinen

Viime aikoina meille on tuottanut huolta meidän taaperon päiväkoti, jossa hän on ollut hoidossa nyt noin vuoden. Alkuun kaikki näytti menevän hyvin ja asiat tuntui pelaavaan ihan kivasti, vaikka kyseessä olikin juuri avattu päiväkoti, joka haki rutiinejaan, mutta nyt on ilmennyt kaikenlaista, joka on saanut meidät pohtimaan päiväkodin vaihtoa. Se olisi harmi sinänsä, koska nykyiseen päiväkotiin jäisivät tutut kaverit ja muut kunnan päiväkodit ovat kaukana kotoamme, joten hoitoon viemiseen ja hakemiseen menisi enemmän aikaa. Päiväkoti on yksityisen, ison ketjufirman päiväkoti, mutta en halua sen nimeä tähän tarkemmin eritellä.




Negatiivista palautetta


Yksi asia, joka meitä vanhempia on alkanut tässä viime aikoina harmittamaan on se, että lähes aina kun lapsen hakee päiväkodista, hoitajilla on jotain negatiivista palautetta. Lapsi on tehnyt tarpeensa vahingossa housuun, ruoka ei ole maistunut, on ollut liian rajut leikit parhaan kaverin kanssa, lapsella vuotaa räkä, lapsi on taas kaatunut pihalla tai lapsi ei ole tykännyt välipalalla tarjottavasta piirakasta. Tosi pieniä pikkuasioita siis, mutta tulee sellainen olo, että anteeksi, jos 2,5 vuotias lapsemme ei ole vielä täydellinen käyttäytyjä. Lapsi viihtyy hyvin päiväkodissa, eikä onneksi mitään lyömis-tai puremisjuttuja ole (vielä) tullut, mutta harmittaa, että jokaisesta pikkuasiasta täytyy sanoa syyllistävään sävyyn. Ja tuntuu, ettei koskaan sanota mistään positiivisesta. Ainoastaan ne positiiviset asiat mainitaan kerran puolessa vuodessa käytävissä vasu-keskusteluissa. Onneksi sentään siellä!

Totuushan kuitenkin on se, että ne hoitajat päiväkodissa viettävät melkein enemmän aikaan lapsemme kanssa kuin me itse. Mistä heille siellä palkka maksetaan? Tuntuu, että osa heistä ainakin haluaisi vain hengata ja leikkiä lasten kanssa, vaikka kasvatustyö kuuluu mielestäni myös heille. Eivät vanhemmat voi päivittäin olla vahtimassa, mitä oma lapsi siellä puuhaa, täytyy hoitajienkin siellä jotain kasvatuksellista tehdä.


Tiuhaan vaihtuvia kasvoja


Päiväkodissamme vaihtuvat myös todella tiuhaan hoitajat ja sijaisia on paljon. Oma lapsemme ei niinkään ole arka vaihtuville kasvoille, mutta muutaman tuttavamme lapset ovat arempia jäämään päiväkotiin ja heille olisi tärkeää, että vastassa olisi aamuisin aina tuttu aikuinen turvana. Ymmärrän sairastapaukset yms, mutta kyllä se itseäkin hieman välillä hirvittää viedä lapsi aamupalalle, kun vastassa saattaa olla joko kaksi aivan täysin tuntematonta ihmistä tai sitten joku isompien ryhmän aikuinen, joka ei tunne pienten ryhmän lapsia lähes lainkaan. Ja tästä tuleekin tunne, että yritetäänkö päiväkotia pyörittää todella minimi-miehityksellä eikä vakkareita voida palkata tarpeeksi vai mikä ihme henkilöstöresursseissa mättää?

Olen tarkkaillut henkilöstötilannetta päiväkodissamme jo pidemmän aikaa eikä mielestäni läheskään joka päivä toteudu varhaiskasvatukseen vaadittava henkilöstömitoitus eli se, että alle 3-vuotiaiden ryhmässä voi olla korkeintaan 12 lasta ja 1 kasvattaja neljää lasta kohden. Mutta tähän tietysti vaikuttaa se, että osa lapsista on osa-aikaisia ja tilanne periaatteessa lain puitteissa saa olla tällainen, jos se ei ole joka päiväistä.



Hoitajien välinpitämättömyys


Jos aamulla on vastassa tuntemattomia sijaisia, niin välillä myös vakituinen henkilökunta katselee muualle, kun lapsen vie päiväkotiin. Ei välttämättä sanota huomenta tai oteta muutenkaan mitään kontaktia lapseen. Tällainenkin käytös hoitajien osalta on kummallista, etenkin jos lapsi itkee ja ei selvästi ole halukas jäämään päiväkotiin. Vanhemmalla saattaa olla jo kiire töihin, joten olisi mielestäni tärkeää, että syliä päiväkodin puolesta tullaan tarjoamaan tällaisina aamuina heti.

Hoitajien välinpitämättömyys näkyy myös lasta hakiessa. Välillä joudun sanomaan moneen kertaan, että lapseni lähtee nyt, että joku huomaa tai kirjoittaa sen johonkin ylös. Koska läheskään joka päivä joku hoitajista ei edes tule hyvästelemään lasta tai kertomaan meille vanhemmille päivän tapahtumista. Usein on myös niin, että pihalla saattaa olla pelkkiä isojen ryhmän aikuisia ja pienten ryhmän aikuiset ovat jo lähteneet kotiin, ja jos isojen ryhmän aikuisilta kysyy jotain päivän tapahtumista, vastaukseksi saa "en tiedä". On ymmärrettävää, että isojen aikuiset, jotka hädin tuskin tietävät lapseni nimeä, tietäisivät mitä lapselleni on päivän aikana tapahtunut, mutta mielestäni on vähän kummallista, että pienten ryhmän aikuiset saavat lähteä kotiin, ennen kuin kaikki pienten ryhmän lapset on haettu. Ja valitettavasti yksityisessä päiväkodissa (ainakin tässä meidän) siivouksen hoitavat myös päiväkodin tädit, joten yksi heistä saattaa olla sisällä siivoamassa ja kaksi vahtii n. pariakymmentä lasta ulkoleikeissä. Taas kyseenalaistan tässä kohtaa sen, että eikö me vanhemmat nimenomaan makseta lastemme hoidosta eikä päiväkodin siivouksesta?


Haavereita sattuu, mutta...


Vähintään kerran kahdessa viikossa lapsellani on kasvoissa tai muualla vartalossa jälkiä siitä, että on menty mukkelis makkelis pitkin pihaa, hampaan jäljet ovat käsivarressa tai hän näyttää siltä, että jotain on selvästi sattunut, kun hiekanpölyn likaamissa kasvoissa näkyy kyynelten valumajäljet. Joskus saan heti infon siitä, mitä on tapahtunut, mutta useimmiten en. Ja kun kysyn asiasta pihalla olevilta hoitajilta, useinkaan he eivät tiedä, mitä on tapahtunut. Kukaan ei ole nähnyt tai leuassa olevaa asfaltti-ihottumaa perustellaan sillä, että se on mansikkaa, jota he juuri välipalalla söivät. Haavereita sattuu, lika ja kolhut kuuluvat lapsen elämään, mutta se on minusta huolestuttavaa, että useinkaan kukaan ei ole nähnyt, mitä lapselle on käynyt. Päiväkodin pihalla on monia kulmia, jonne ei keskeltä pihaa nää sekä pieni metsäalue, eivätkä hoitajat voi koko ajan varmastikaan olla näkemässä mitä jonkin kulman takana tapahtuu, mutta....

Tästä hyvä esimerkki sattui juuri eräänä aamuna ystävälleni, joka vei lapsensa päiväkotiimme kesäloman jälkeen. Lapsia oli sisätilassa paljon ennen aamupalan alkua ja se ainut hoitaja, joka siellä samassa tilassa lasten kanssa oli, oli juuri menossa keittämään puuroa ja jättämässä lapset keskenään leikkimään. Eihän tällaisessa tilanteessa voi mitenkään nähdä mitä on tapahtunut, jos jotain tapahtuu jos hoitaja on aivan eri huoneessa nurkan takana keittämässä puuroa ja lapset puuhaavat sen ajan keskenään?

Pahin haaveri sattui kuitenkin viime viikolla, kun maitoallerginen lapsemme sai vahingossa 1,5 dl maitoon tehtyä ruokaa. Siis monenkymmenkertaisen annoksen kuin TYKS:n altistuskokeissa! Sijainen oli antanut lapsellemme väärästä astiasta santsiannoksen vakituisen hoitajan käväistessä muualla. Tämä oli sitten huomattu jälkeenpäin kun lapsi oli jo syönyt annoksensa ja eri astioissa olevista ruuista oli hoitajien kesken tullut puhetta. Asiasta soitettiin minulle ja kysyttiin, mitä tehdään? En oikein muuta siinä tilanteessa osannut sanoa kuin olla järkyttynyt ja todeta, että soittakaa ambulanssi jos näyttää siltä, että hän ei kohta saa henkeä. Mitä minäkään täältä puhelimen toisesta päästä tilanteelle voin? Onneksi aikaa edellisestä altistuksesta oli kulunut jo reilusti yli vuosi ja silloin tulleet oireet olivat selvästi nyt lieventyneet. Selvisimme siis kasvojen turvotuksen, hengityksen rahinan ja laikkujen sijaan "vain" vartaloon ilmestyneellä ihottumalla, silmien ja nenän kutinalla sekä itkuisuudella. Ja oireet helpottivat myös omilla lääkkeillämme.

Olen pelännyt koko vuoden, että tämä tapahtuu ja nyt se tapahtui. Entä jos lapsemme olisi ollut maidolle niin allerginen, että ihan pieni määrä olisi aiheuttanut hänelle hengenvaaran? En uskalla edes ajatella sitä asiaa....Ja yksi juttu, mikä tässäkin asiassa päiväkodin osalta vähän nyppii, on se, että meille ei ole pahoiteltu tapahtunutta millään lailla, paitsi parikymppisen sijaistytön toimesta viime viikolla, jolle en edes osannut olla vihainen. Tapahtunut mikä tapahtunut ja hän oli selvästi jo tarpeeksi järkyttynyt pienelle lapselle aiheuttamastaan kärsimyksestä. Olisin toivonut, että tästä asiasta oltasiin vielä keskusteltu meidän vanhempien kanssa uuden viikon alkaessa. On varmaan hyvin ymmärrettävää, että väkisin tällaisen tapahtumuna jälkeen luottamus päiväkotiin hieman kärsii...

Olenko liian hysteerimutsi ja huolehdin turhaan? Mitä sinä tekisit tällaisessa tilanteessa? Onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella?


Terkuin,
Doris

28. heinäkuuta 2018

Raskauden loppumetrit, raskausviikko 38. Mitä kuuluu?

Muutama viikko sitten vietin neljä päivää TYKSin osastolla, sillä osa lapsivesistä meni yllättäen kesken viikonlopun vieton. Tämä tapahtuma ei saanut aikaan lapsen syntymää ja vieläkin ollaan yhdessä osassa. Vauva on siis saanut kasvaa masussa vielä monta viikkoa ja kerätä voimia maailmaan. Ennenaikaisesta lapsiveden menosta voit lukea lisää aiemmasta kirjoituksestani: Apua, sehän on lapsivettä raskausviikolla 35!




Olen käynyt TYKSissä nyt n. joka toinen päivä käyrällä ja verikokeessa, jossa seurataan, etteivät tulehdusarvoni nouse. Monet ystäväni ovat kauhistelleet tätä vaivaa, minkä joudun nyt kokemaan juoksemalla sairaalassa. Mutta hei, valitsen kyllä mieluumin tämän kotona olon kuin sen, että olisin vauvan syntymään asti sairaalassa tylsistymässä :) Ei vaiva nyt niin iso ole ja olen kiitollinen, että tilannetta, ja minun sekä vauvan hyvinvointia seurataan näin tiiviisti.

Muutamia, aika heikkoja supistuksia on silloin tällöin tullut, mutta ne eivät ole voimistuneet. Olo on muutenkin hyvä. Uskomatonta, mutta jaksan edelleen ihmetellä tätä, että vointini on niin loistava koko ajan ja unohdan raskauden monta kertaa päivässä, vaikka raskauteni on näin loppumetreillä. Olon pitäisi varmaan kirjaimellisesti olla raskas, mutta kun ei ole! Kun vauva syntyy, kirjoitan taatusti siitä, miten kaksi raskautta voivat olla näin erilaiset!

Vaikka unohdan raskauden toisinaan, silti huomaan joka päivä miettiväni, olisko tänään se päivä, kun vauva vihdoin syntyy. Odotan sitä niin kovasti, haluaisin synnytyksen olevan jo ohi, mutta samalla toki ajatus synnytyksestä vähän jännittää. Vaikka tiedän, että selviän siitä ja kaikki menee hyvin. Olen valmistautunut hyvin ja aion luottaa tilanteessa itseeni.

En olisi koskaan uskonut sanovani näin, mutta masua tulee ehkä vähän ikävä. Kuten vauvan liikkeitäkin masussa. Tämä on jotain niin ainutlaatuista ja ihmeellistä, miten toinen ihminen voi kasvaa toisen sisällä? Vaikka välillä tuntuukin, että tämä raskaus on kestänyt jo ikuisuuden, enkä enää muista miltä näytän ilman tätä mahaa ja raskausvaatteita ;)

Nyt täytyy vielä nauttia näistä viimeisistä päivistä tai viikoista, jotka olen koskaan elämässäni raskaana. On nimittäin lähes sataprosenttisen varmaa, että kolmatta lasta meille ei tule. Tämä raskauskokemus on ollut niin hyvä, etten uskaltaisi lähteä leikkiin enää uudelleen, sillä pelkäisin seuraavan raskauden olevan taas yhtä hirveä kuin ensimmäinen oli. Ensi viikolla minulla on taas kontrollikäynti lääkärin luona, jossa mietitään mahdollista käynnistystä. Mutta jos vointini ja vauvan vointi on hyvä, on hyvin epätodennäköistä, että käynnistelyä aloitetaan. Ja aion vastustaa sitä viimeiseen asti, jos siihen ei ole mitään akuuttia tarvetta. Haluaisin niin kovasti kokea tällä kertaa luonnollisen synnytyksen <3


Terkuin,
Doris