18. huhtikuuta 2018

Lapsimessut 2018

Lapsimessut ovat taas tämän viikon viikonloppuna 20-22.4.2018 Helsingin Messukeskuksessa.
Luvassa on paljon ohjelmaa lapsiperheille sekä kaikkea uutta ja ihmeellistä odottaville perheille.





Lapsiperheille ohjelmaa on mm. Kikattavan Kakkiaisen disco, Hertan jumppakoulu, arvontoja, musiikkijammailua, kasvomaalauksia, saippuakuplaesitys, Muumimamman yllätysjuhlat, lasten muotinäytöksiä, maistiaisia ja asiantuntijaluentoja.

Lapsimessuilla on mukana myös yli 50 lastenvaateyritystä, mukaan lukien kuumimmat trendit ja kestosuosikit. Mukana on esimerkiksi KAIKO clothing, Newbie, Aarrekid, Lasten Metsola, YO ZEN, Paapii Design, Gugguu ja Papu Design.

Lasten tuotteita ja tarvikkeita messuilla esittelee myös monta ihanaa suomalaista brändiä kuten LuKLabel, Baby Wallaby, Bebeliini, FMAM ja Li´l Decor.

Liput voi ostaa edullisemmin ennakkoon torstaihin 19.4.2018 mennessä täältä Messukeskuksen sivuilta.





Minut voi bongata lauantaina 21.4 LuKLabelin osastolta, nähdään Lapsimessuilla :)
Doris

16. huhtikuuta 2018

Raskausviikko 23, mitä kuuluu?

Yli puolen välin mennään ja enää neljä kuukautta niin uusi perheenjäsen saapuu :) Miltä nyt tuntuu, kun raskausviikkoja on takana jo 22+4?

Tällä kertaa, ainakin tähän asti, odotus on ollut helpompaa kuin esikoista odottaessa. Vatsa on pienempi kuin silloin eikä olo ole niin tukala. Välillä jopa unohdan olevani raskaana ja sen on aika hämmentävää. Edellisessä raskaudessa raskaus ja sen aiheuttamat tuntemukset olivat läsnä kokonaiset yhdeksän kuukautta. Ehkä se johtui siitä, että kaikki oli uutta ja ihmeellistä ja itseään tarkkaili liiankin pikkutarkasti.




Rakenneultra oli pari viikkoa sitten ja sen valossa kaikki näyttäisi vauvalla olevan hyvin. Yksi "miinus" sieltä kuitenkin löytyi. Nimittäin marginaalinen istukka. Eli vaikka istukka on kohdun takaseinässä, sen reuna ulottuu silti osittain kohdunsuun eteen. Kyseessä ei siis ole varsinaisesti etinen istukka, mutta tätä tilannetta kontroilloidaan jatkossa ja se saattaa johtaa kohdallani suunniteltuun sektioon. Kontrolli on joskus raskausviikon 28-30 tienoilla. Kontrollissa siis toivotaan, että istukan reuna on vetäytynyt pois kohdunsuun edestä. Jos näin ei ole käynyt, niin sitten kontroilloidaan uudelleen vielä lähempänä laskettua aikaa.

Vauvan liikkeitä tuntuu jo ihan kivasti päivittäin :) Olen tuntenut jonkinlaista liikettä jo raskausviikolta 15 saakka, mutta nyt päivä päivältä liikkeet ovat vahvistuneet ja ne voi joskus jopa havaita silmällä vatsan päältä.

Viime raskaudesta tuttu liitoskipu kummittelee jonkin verran. Jos erehtyy istumaan pidemmän aikaa samassa asennossa tai kovalla lattialla, ylös nouseminen on aika tukalaa ja tuntuu ettei vasen jalka kanna painoa yhtään. Öisin myös toisinaan särkee lonkkia, mutta tähän auttaa kun nukkuu pitkulainen tyyny jalkojen välissä.

On tämä jännää, miten kaksi raskautta samalla ihmisellä voi olla aivan erilaiset :)


Terkuin,
Doris



9. huhtikuuta 2018

Saako lapsen sukupuoleen pettyä?

Lapsen sukupuolen pitäisi olla odottavalle perheelle toisarvoinen asia. Tärkeintä tietysti on, että pienokainen kasvaa hyvin ja on terve, sitä varmastikin kaikki vanhemmat ensisijaisesti toivovat. Monet eivät edes halua rakenneultrassa tietää, kasvaako masussa tyttö vai poika, vaan haluavat pitää itsensä jännityksessä synnärille asti. Lapsen sukupuolen toivominen tai sen äänen ajatteleminen on tänäkin päivänä vähän tabu. Monilta kysytään odotusaikana, noh, kumpaa toivot? Yleensä äidit vastaavat, että ei ole väliä, kunhan on terve. Totuus tuokin, mutta onko mielensyövereissä kaikilla sittenkin pienoinen toive sukupuolesta, mutta sitä ei uskalleta sanoa ääneen kivityksen ja pinnallisuuden leiman pelossa?




Itse koen, että minun on helpompi luoda suhdetta tulevaan vauvaan, kun tiedän kumpaa sukupuolta hän on. Voin hankkia jotain tarvikkeita valmiiksi ja muutenkin mieltää hänet tietynlaiseksi. Jotenkin tuntuisi vaikealta, jos olisin ajatellut koko raskausajan mahassa kasvavan vauvan olevan eri sukupuolta kuin sieltä lopulta syntyisi. Kiintymyssuhteen luominen täytyisi jotenkin aloittaa täysin alusta. Vaikka voihan niin toki käydä, että ultrassa arvoitu sukupuoli ei pidäkään paikkaansa, sukupuolen arviointihan ultran avulla ei koskaan ole 100% varmaa.

Aina tulevan vauvan sukupuoli ei kiinnosta vauvan vanhempia itseään yhtä paljon kuin lähipiiriä. Monet kahden tytön äidit kuulevat ainaista utelua siitä, vieläkös meinaatte yrittää poikaa? Ja sama toisin päin. Lähipiiri ja tuttavat saattavat joskus suhtautua tökeröstikin tulevan vauvan sukupuoleen, jopa pettyä, jos sukupuoli ei ole heitä miellyttävä.

Juttelin tästä aiheesta myös psykologini kanssa, jonka luona käyn edelleen juttelemassa vielä edelliseen synnytykseeni ja raskausaikaani liittyvistä traumoista. Siitä on muuten ollut iso apu, suosittelen kaikille, keillä on jäänyt jokin vaivaamaan edellisen raskauden osalta! Psykologini tosiaan totesi, että useimmiten naiset toivovat tyttöä ja miehet poikaa. Ja juuri sen vuoksi, että oman sukupuolen kokee jotenkin alitajuisesti helpommin lähestyttäväksi, jos niin voi sanoa. Osittain myös ajattelen, että ainakin tosi tyttömäisiä tyttöjä ruokitaan jo pienestä pitäen siihen, että vauvat ovat tyttöjä: nuket, joilla lapset leikkivät, ovat usein tyttöjä, poikanukkeja harvemmin edes on saatavilla.

Tottakai aikuinen ihminen tietää, että lapsen saannissa on fifty-fifty asettelu siihen, kumpaa sukupuolta edustava siittiö on ehtinyt ensin hedelmöityshommiin. Mutta saako lapsen sukupuoleen pettyä, jos toiveissa onkin ollut vaaleanpunainen prinsessaunelma ja ultrassa paljastuukin, että haarojen välistä löytyy jotain aivan muuta kuin tyttöön viittaavat sukupuolielimet? Psykologini oli tähän kysymykseen sitä mieltä, että totta kai saa! Ihmiset ovat ihmisiä ja reaktiot ovat inhimillisiä. Ei se, että pettyy odotusaikana (tai vauvan synnyttyä) lapsen sukupuoleen, tee lapsesta yhtään sen vähemmän rakasta. Kun aikaa kuluu ja suhde vauvaan kehittyy, vauvan sukupuoli menettää merkityksensä. Hän vertasi lapsen saamista olympialaisiin. Jokainen urheilija lähtee tavoittelemaan olympialaisista kultamitalia, mutta karvas pettymys voi koittaa jos voittaakin "vain" hopeaa. Ihmiset ympärillä miettivät, että miksi olla pettynyt, hopeaa ja uskomattoman kirkas mitali tuli silti? Hopeaa voittanut urheilija tajuaa alkujärkytyksen jälkeen kisoista kotiuduttuaan miten upean suorituksen hän on tehnyt, saavuttanut mitalin ja itse mitalin väri on tässä tapauksessa toisarvoinen asia.





Raaka vertauskuva, mutta mielestäni aika todenmukainen. Voin myöntää, että pari vuotta sitten esikoista odottaessani voitin hopeaa. Olin rakenneultraan asti aivan varma, että odotan tyttöä. Se ehkä johtui siitä, että kaikilla kaveripiirissämme oli syntynyt tai syntymässä tyttölapset. En jotenkin ollut edes nähnyt poikavauvaa, joten en jotenkin uskonut siihen mahdollisuuten, vaikka se tietysti olikin olemassa. Kysyimme rakenneultran lopussa sukupuolta ja ultrassa haarojaan levitteli aivan selvä poika. Siitä ei kenellekään huoneessa jäänyt epäselvyyttä. Miten minä reagoin? Kyyneleet tulivat silmiini ja pettymyksen tunne valtasi mielen. Olin onnellinen, että kaikki rakenneultrassa oli hyvin ja pienokainen olisi sen perusteella terve. Mutta petyin karvaasti omaan reaktiooni. Kuinka saatan olla näin pinnallinen urpo, että jollain sukupuolella olisi minulle väliä? Itse lapsen sukupuoleen en ollut pettynyt, vaan omaan, epäkypsään reaktiooni. Se oli juurikin se hetki, kun olin jo muutenkin joutunut totuttelemaan puolet raskausajasta siihen uuteen asiaan, että sisälläni kasvaa ihminen, niin yhtäkkiä jouduin aloittamaan vielä suhteen kehittämisen vauvaan aivan alusta.

Se oli ehkä se vaikein paikka. Enää 20 viikkoa jäljellä ja mielikuvat tytön huoneesta pitikin muuttaa pojalle sopiviksi. Ja nyt kun tuo vähän päälle 2-vuotias poika täällä meidän arjessamme pyörii, en vaihtaisi häntä mihinkään <3 Ajatuskin siitä, että hän olisi tyttö, tuntuu oudolta. Juuri näin sen pitikin mennä. Hän kasvatti minua enemmän ihmisenä ja äitinä kuin pystyy koskaan käsittämäänkään.


Terkuin,
Doris

28. maaliskuuta 2018

DIY Pajunkissoista pääsiäiskoriste

Pääsiäinen koittaa tällä viikolla, mutta vielä ehtii hyvin askarrella pääsiäiskoristeita kotiin. Tänä vuonna päätin kokeilla pääsiäiskoristeeksi pajukissoista taivuteltua kranssia.




Tarvitset:

Pajunkissoja
Ohutta rautalankaa
Puuhelmiä
Juuttinarua
Munan muotoisia tai muun muotoisia roikkuvia pääsiäiskoristeita
Paperinarua, satiininauhaa tai muuta kivaa paksua nauhaa rusetiksi





Taivuttelin pari pajunkissan oksaa munan muotoon ja kiinnitin ne ylhäältä toisiinsa ohuella rautalangalla. Lisäsin yksittäisiä pajunkissanoksia tuomaan paksuutta kranssiin pujottelemalla niitä kahden aiemman pajunkissan lomaan.

Minulla oli munakoristeita, joissa oli valmiina ripustuslenkit. Solmin munakoristeet pajunkissakranssin yläosaan rautalangan päälle.

Pujotin valkoisia puuhelmiä juuttinaruun ja kiinnitin narun toisen pään samaan kohtaa kuin olin kiinnittänyt koristemunat ja narun toiseen päähän tein ripustuslenkin.

Leikkasin saksilla ylimääräiset töröttävät pajukissanoksan palat kranssin yläreunasta pois.

Avasin pitkän pätkän paperinarua, että siitä saisi kauniin, näyttävän rusetin. Solmin paperinarurusetin pajunkissakranssin yläosaan samalla peittäen rautalanka- ja ripustunlenkkiviritelmät.

Valmis!




Ihanaa pääsiäistä!
Doris

25. maaliskuuta 2018

Raskauspahoinvointi on kamalinta mitä tiedän!

Raskauspahoinvointia ei voi verrata perus vatsatautiin. Olo on aivan erilainen! Mahassa ei kierrä, mutta kurkussa tuntuu koko ajan siltä, että pitää pysytellä muovipussin lähellä. Jopa itse oksentaminen tuntuu erilaiselta, paljon voimakkaammalta ja se tavara tulee jostain viimeisestä pohjukasta asti raikuvan äänen kera. Toiset raskaanaolevat eivät kärsi tästä lainkaan, toiset selviävät pienellä kuvotuksella, toiset taas joutuvat tiputukseen, sillä mikään ei pysy sisällä. Sitten on meitä välimallin pahoinvoivia, joilla ruoka pysyy osittain sisällä ja pissaa tulee, joten tiputukseen ei huolita.

Olet onnekas, jos et ole koskaan raskaanaollessasi kokenut pahoinvointia. Olo on niin lamauttava ja tekee arjesta yhtä helvettiä. Oksennusrefleksi laukeaa mitä kummallisimmista asioista. Joku tietty äkillinen haju, jääkaapin avaus, tiskikoneen avaus, ruokamainoksen näkeminen lehdessä, jonkin kirjavan kankaan kuosi, ihan mikä vain voi saada sen aikaan. Ympärivuorokautinen paha olo, joka itselläni oli pahimmillaan aamulla ja aamupäivällä, mutta heräsin siihen välillä myös öisin. Nyt olen ollut kaksi viikkoa taas elävien kirjoissa, 11 viikon oksennustaudin jälkeen, mutta se pahoinvointipäivä voi taas koittaa minä päivänä tahansa.




Minun raskauspahoinvointiini ei auta se, että syön jotain, ennen kuin nousen sängystä, laatta lentää silti. Oloa helpottaa hieman se, jos pystyy syömään jotain pientä vähintään kahden tunnin välein. Mutta siinäpä se. Mitä sitä söisi? Kun kaikki ruoka ällöttää. Se mikä maistui eilen, ei todellakaan maistu tänään tai edes viikon päästä. Mitään ei tee mieli, täytyy vain keksiä joka päivä kaupasta se vaihtoehto, joka ällöttää vähiten. Joskus saattaa ilahtua, sillä vaihtoehto, jonka valitsi saattaakin olla hyvää ja mennä alas ihan hyvällä ruokahalulla. Mutta vain tänään, huomenna se ei enää toimi. Joka päivä on pakko käydä kaupassa, sillä mitään ei voi ostaa huomista varten. Oman haasteensa ruokailusta selviämiseen tuovat myös raskauden aikaiset ruokarajoitukset. Usein voisin ajatuksissani kuvitella syöväni juurikin jotain valmista, tyhjiöpakattua, kaupan hyllyltä, mutta.... niissä piilee listeria-riski, esimerkiksi valmiiksi pakatuissa salaateissa, joten niitä ei voi syödä vaikka mieli tekisi. Tai joku raskaanaoleva varmasti syö, mutta itse en halua ottaa sitä riskiä oman mielihaluni vuoksi.

Valmisruuissa olisi myös se hyvä puoli, ettei kotona tarvitsisi laittaa ruokaa. Kaiken paistamisen käry saa taas oksennusrefleksini laukeamaan. Jos ei itse siinä hetkessä niin seuraavana aamuna kun avaa makuuhuoneen oven ja pääsee keittön puolelle niin HYI ETTÄ! Laitoinkin pahimpana aikana meidän taloon kokkauskiellon. Varsin kätevää näin 2-vuotiaan taaperon kanssa. Jos ruokaa kiellosta huolimatta joutui tekemään, tein sen tupot nenässä, etten haistaisi mitään. Haistoin silti.

Suussa vellova maku on kamala. Vaikka pesisi hampaat ( josta muuten myös tulee oksennusrefleksi) monta kertaaa päivässä, maku ei lähde pois. Tämä on jotain niin kamalaa. Vaikka itse oksentelu olisi jo takanapäin, tämä kamala maku suussa vain pysyy. Kaikki ruoka maistuu oudolta, kun suussa on jo valmiiksi outo maku.

Pahaa oloa provosoi myös kännykän ja muiden näyttöjen tuijottaminen, joten pyrin olemaan niiden ääressä mahdollisimman vähän. Sain myös raskauden alkuviikkoina hieman apua raskauspahoinvointiin akupunktiorannekkeista, joita saa apteekista. Ne veivät terävimmän kärjen pahoinvoinnilta, mutta eivät ainakaan kohdallani poistaneet sitä kokonaan. Huomasin myös, että raskausvitamiinin ottaminen pahensi pahoinvointia, joten niitä en pystynyt syömään lähes lainkaan.

Voi kumpa raskauspahoinvoinnin voisi lopettaa vain järkeilemällä ja ajatuksen voimalla. Mutta edellisestä kokemuksesta tiedän (toivon), että tähän auttaa vain aika. Viimeistään laskettu aika.



Terkuin,
Doris

19. maaliskuuta 2018

Mistä tiesin olevani raskaana?

Olen tosiaan ollut kerran aiemminkin elämässäni raskaana. Raskaustesti, jonka silloin raskautta epäiltyäni tein, näytti negatiivista. Kyseessä oli liuskatesti. Epäsäännölliset kuukautiseni olivat mielestäni kuitenkin myöhässä. Muutaman päivän päästä ostin digitaalinäytöllä varustetun testin, jossa luki "raskaana 3-4 viikkoa". Mitään oireita ei ollut. Ehkä pientä pistelyä alavatsassa, mutta sitä oli esiintynyt jo koko kevään ajan, jolloin raskautta olin kovasti toivonut. Naisen keho on ihmeellinen. Tuon kevään aikana olin useana kuukautena oireiden perusteella varma, että olin raskaana, ja vasta kun oikeasti olin, oireita ei ollutkaan. Kunnes meni muutama viikko eteenpäin ja superväsymys ja pahoinvointi tulivat kuvioihin.




Rapeat kalapalat, kananmunakastike ja keitetyt perunat. Niistä alkoi hillitön viikkoja kestänyt oksentelu ja pahoinvointi. Olin välillä jopa sairaslomalla sen vuoksi. Makasin pimeässä huoneessa ja joka kerta kun nousin ylös, tuli jotain myös mahasta ylös. Suurta himoa mihinkään tiettyyn ruoka-aineeseen ei ollut, vaan joka kerta piti miettiä, mitä uskallan syödä. Aika paljon meni ruisleipää, luumusosetta ja sokerittomia salmiakkipastilleja. Hyi, nyt ajatuskin etoo tuosta ruokavaliosta! Ja niin muuten kananmunakastikkeestakin. En ole pystynyt syömään sitä kohta kolmeen vuoteen.

Vuonna 2017 itsenäisyyspäivänä tein taas liuskaraskaustestin, sillä tiesin, että mahdollisuus raskauteen on olemassa ja aikomuksena oli Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi ottaa kuohuvaa. Testi näytti puhdasta negaa. Pari päivää sen jälkeen ostin jälleen digitaalisen raskaustestin, vaikka edelleen suht epäsäännölliset menkkani eivät mielestäni olleetkaan myöhässä. Maistoin suussa kuitenkin saman maun kuin edellisenä raskausaikanani: tunkkainen, ällö, kaikki ruoka maistui sen maun läpi oudolta. Mädäntyneen lihan ja jonkin muun ällöttävän sekoitus. Vaikea kuvailla. Rintavarustus tuntui myös poikkeuksellisen raskaalta. Ja digitaalinen testihän sen taas kertoi, että plussaa pukkaa. Olimme mieheni kanssa menossa saunaan kun tein testin. Digitaaliset palkit juoksivat testissä ja minä puuhailin jotain muuta siinä odotellessa. Yhtäkkiä mieheni huusi "PLUSSA!". En osannut oikein olla edes yllättynyt, niin varma olin tuon suussa vellovan maun perusteella raskaudestani. Taidettiin molemmat todeta: "Oho!".



Terkuin,
Doris

12. maaliskuuta 2018

1+1=4= iloisia uutisia

Aiemmin laskukaava meni 1+1=2, sitten siitä tuli 1+1=3 ja nyt siitä tulee 1+1=4! Kyllä, meille tulee vauva <3






Toivottu, haluttu, suunniteltu, mutta silti meille itselle vähän kuitenkin yllätys. Toki tiesimme, että mahdollisuus tähän on olemassa ehkäisyn poisjättämisen jälkeen, mutta ei meistä kumpikaan uskonut, että tämä tapahtuisi itsellään, luonnollisesti. Esikoisemme kun on tosiaan alkunsa saanut hormonihoidoilla. Neuvolasta tarjottiin hoitoja heti, kun ilmoitin vauvahaaveistamme. Sanoin, että odotellaan rauhassa ensi vuoteen, ei tässä mikään kiire ole, tulee itsellään jos tulee ja jos ei, niin katsotaan sitten hoitojen mahdollisuutta. Mutta eipä tarvinnutkaan!

Nyt on menossa raskausviikko 18 ja masumajailija tulee maailmaan elokuussa. Kesän lapsi! Ihanaa saada vauva aivan eri vuodenaikaan kuin edellisellä kerralla :)

Nyt sitten vain rauhassa odotellaan..


Terkuin,
Doris