Kaksplus.fi

19. toukokuuta 2017

Vuoden suosituimmat postaukset + TUTTINAUHA-ARVONTA

Blogin synttäriviikko jatkuu vielä. Vuoden aikana on tullut kirjoitettua paljon enemmän, mitä ajattelin voivani vuodessa kirjoittaa, silloin kun blogin kirjoittamisen aloitin. Aiheita on kuitenkin tullut paljon ihan luonnostaan ja osa blogihaasteiden kautta. Kokosin teille listan kahdeksasta suosituimmasta postauksestani vuoden ajalta.





Vuoden suosituin postaukseni oli Vaunuviha! Sitä te olette lukeneet ja kommentoineet ahkerasti, kiitos siitä!

Toiseksi suosituimmaksi listalle ylsi Taaperon rukiisten marjamuffinssien resepti. Maistuvaa sormiruokaa taaperolle ja maistuvaa makeannälkään aikuisille :)

Kolmanneksi suosituimmaksi nousi vauvavuodesta kertova postaukseni Yritit parhaasi- se riittää!

Viime viikolla vietettiin Lapsettomien lauantaita äitienpäivää edeltävänä päivänä. Kirjoitin tästä, meidänkin perhettä niin läheisesti koskettavasta aiheesta: Lapsettomien lauantai

Meidän pojalla on maitoallergia, sen oireilu ja hoito kiinnostivat teitä lukijoita.Vauvan maitoallergiasta voit lukea täältä.

Kotimaan matkailuvinkki Kolille ja hemmottelu-miniloma Koli Relax Spassa oli tähän mennessä kuudenneksi luetuin postaukseni. Ihanaan Koliin ja meidän minilomaan siellä voit tutustua täällä.

Seitsemäntenä lisää matkailuvinkkejä, nimittäin lämpimään Dubaihin. Vauvan kanssa ulkomaille? -5 vinkkiä Dubaihin.

Ja kahdeksanneksi luetuin postaus oli siemennäkkärin resepti. Tätä herkkua meillä valmistuu lähes viikottain eikä tähän varmaan koskaan kyllästy, niin hyvää ja helppoa se on :)




Ja koska nyt on blogin 1-vuotissynttäriviikko, on luvassa blogin puolella vielä toinen arvonta. Yhdessä Raskauskeijun kanssa arvomme lukijoilleni vapaavalintaisen tuttinauhan heidän mallistostaan. Yllä olevassa kuvassa on tuttinauha nature minttu-puu, joka on saatu Raskauskeijulta blogiyhteistyönä.

Kommentoi alla olevaan kommenttikenttään, minkä värinen tuttinauha olisi sinun unelmiesi tuttinauha?  Muista myös ilmoittaa kommentissasi sähköpostiosoitteesi, että voin olla voittajaan yhteydessä. Ilmoitan voittajan myös täällä kommenteissa. Aikaa osallistua arvontaan on sunnuntaihin 21.5.2017 klo 24.00 saakka.



Onnea arvontaan :)
Doris

37 kommenttia:

  1. Onnea 1-vuotiaalle blogille!

    Kuvassa oleva tuttinauha on ihanan värinen! Sopii sekä tytölle että pojalle :)

    sallamari.korpela@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Onnea onnea! :) Tuo kuvassa oleva on itseasiassa mieluisin.
    sanna.salmi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  3. Ihana arvonta! https://www.raskauskeiju.fi/tuttinauha-lila-rosa-helmiainen olisi kiva tytölleni.

    hleinonen81@gmail.com

    -Hippu

    VastaaPoista
  4. Monta ihanaa bongasin, oma valintani olisi roosa nauha nimellä tai ilman��
    Hauska tuo nimi nauhassa!

    hennamake (at) suomi24.fi

    VastaaPoista
  5. Lila-rosa-helmiäinen olisi tosi ihana!
    evetu@hotmail.fi

    VastaaPoista
  6. Tuo kuvan nauha on hempeä tähän kevääseen.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Tuo tuttinauha on ihana, tykkään mintusta ja se sopii sekä tytölle että pojalle.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  8. lila-roosa-helmiäinen! (hippu(at)outlook.com)

    VastaaPoista
  9. Vaaleansininen-helmiäinen on suosikkini.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  10. Onnea! Tämä nature minttu-puu on kyllä mun lemppari, jotenkni hempeä väri.

    millaa.ruotsalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Helmiäinen-rosa-harmaa ihanin:)
    vuokko_typpo@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Tuo minttu-puu yhdistelmä on todella ihana, siihen päätyisin itsekin :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Helmiäinen-rosa-harmaaseen päätyisin :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Helmiäinen olisi kiva :)
    nea.martikainen@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Nature-minttu olisi ihana! anuelina.silvennoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kuvassa olevasta löytyy omat lempivärit ja sopisi hyvin meidän pienelle pojallekin ��
    marika.maula@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Onnea 1v. blogille!
    Kuvan tuttinauha myös ihana, mut valintani olis musta-valkoinen.
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Sinisen ta turkoosin värinen tulevalle esikoispojalle olis ihana 💙 soneliini@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Nature minttu-puu on myös minun suosikki 😍 kaskinen.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  20. minttu-puu tai musta-valkoinen <3 paivisalonen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  21. Tuo kuvassa oleva on kyllä aivan ihana tai sitten pelkkä musta, joka sopisi kaikkeen. :) emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Helmiäinen sopisi mun prinsessalle����
    suvi_n@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Nature minttu puu tai musta :)
    ellaannikai@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Mintunvihreä-puu on myös mun suosikki :) emma.savilahti1@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Valitsisin omalle pienelle tytölle hempeää vaaleanpunaista ja helmiäistä. Nimi olisi myös kiva saada tuttinauhaan ristiäisiä ajatellen ��

    sanna.merivirta@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Minttu olisi ihana ja tuttinauha puuttuu vielä meidän juhannusvauvalta ❤ merja.makipaa@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Mukana arvonnassa, mintunvihreä on oma suosikkini :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Nature-rosa.

    elmocava(a)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Minttu, harmaa tai musta. <3
    emilia.holmi@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Minttu olisi aivan ihana!
    fiia.ritvanen@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Minttu olisi aivan ihana!
    fiia.ritvanen@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Mintunvihreä :)
    mantalisti0@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Minttu olisi ihana <3
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Nature-roosa olisi mun valinta :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Mukaan arvontaan ja mustavalkoinen olisi kiva. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Siinä vois olla vaaleanpunaista, pinkkiä ja helmiäistä. :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kiitos kaikille onnitteluista ja arvontaan osallistumisesta :) Arvonta on nyt suoritettu arvontakoneella ja vapaavalintaisen tuttinauhan voitti itselleen sallamari.korpela@gmail.com. Onnea voittajalle, olen sinuun yhteydessä sähköpostilla :)

    VastaaPoista