Kaksplus.fi

26. syyskuuta 2016

Ajatuksia ikävästä

Aiomme olla pikkuherran kanssa syyslomareissussa kahdestaan yli viikon. Aika hurjaa. Tajusin nimittäin reissuun lähtöä edeltävänä päivänä, ettei isä ole vielä koskaan ollut lapsestaan erossa päivää pidempään. Tajusin myös, että minäkään en ole ollut miehestäni erossa viiden vuoden aikana koskaan pidempään kuin viikon.

Ikävä on hassu asia. Se harvoin tulee, jos sille ei anna tilaa. Mutta jos sille antaa tilaa ajatuksissa ja päivien lomassa, se ainakin itselläni valtaa mielen niin, että jossain sisällä värisyttää ja tulee haikea mieli. Jos pitää itsensä kiireisenä, ei toista ehdi edes pysähtyä miettimään. Olen yrittänyt pitää itseni täällä toisaalla kiireisenä: aika on mennyt ystäviä tavaten ja kummitytön tulevia ristiäisiä järjestellen. Eräänä iltana oli kuitenkin aikaa FaceTime puhelulle: Vauva hihkui onnesta nähdessään isänsä näytöltä ja samaan aikaan itseltäni vierähti kyynel poskelle, sekä omasta ikävästä että miehen ja vauvan liikuttavasta kohtaamisesta.




Ikävöin helposti. Äitiysloman alettua odotin ja ikävöin miestäni töistä kotiin kaiket päivät ja kello tuntui menevän hitaasti. Oli omituista olla pitkästä aikaa yksin ilman seuraa tai työkiireitä. Joskus opiskeluaikoina iski välillä niin suuri koti-ikävä, että pakkasin kassin minuuteissa ja juoksin seuraavaan kotiseudulleni lähtevään junaan, vaikka vain kahdeksi yöksi monen sadan kilometrin päähän. Tuli tunne, että nyt on mentävä tai halkean ikävästä. Vaikka nyt on jo viikko reissua takana ja aika mennyt nopeasti, olen silti parina päivänä miettinyt, että ehkä puolitoista viikkoa on hieman liian pitkä aika ja lasken jo kuvitteellisesti päiviä, milloin pääsen takaisin kotiin.

Tekee meille molemmille, minulle ja miehelleni varmasti ihan hyvää olla pitkästä aikaa näkemättä toisiamme. Onhan tässä tapahtunut viime aikoina paljon ja osittain taloudessamme vallitsevan univajeen, miehen työstressin tai jonkun muun vastaavan vuoksi toisen naama on välillä saanut ärsyyntymään. Toisesta on myös tullut itsestäänselvyys, joten nyt on hyvä aika muistella mille kaipaus ja toisen ikävöinti tuntuu. Ikävöin miestäni jo reissuun lähtöä edeltävänä iltana vaikka hän istui sohvalla vieressäni. Voi kuinka hupsua, mutta samalla niin kutkuttavan ihanaa :)


Ikävöimästä itseni yllätin,
Doris





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti